Vaikeuksien kautta voittoon! Jälleen... ;)

Ensinnäkin!!

Meidän tyttö sai 3.7.2016 nimen. Saanen esitellä; 

Neela Elli Alisa Vänskä <3

                

Maailman kaunein nimi! Isin keksimä :) Risiäisitäkin on jo aikaa, mutta ne menivät hyvin!

Sen jälkeen en vaan yksinkertaisesti ole kerennyt, jaksanut -enkä kyennyt edes avaamaan tietokonetta, saatika kirjoittamaan blogia. Nytkin kirjoitan hyvin suppeasti, vaan sen verran että hiffaatte mikä tilanne meillä oli... Tämä kuukausi oli nimittäin melkoista rumbaa. Ja yksi sana kertonee aika paljon:

Koliikki

Sehän se meidän pikku tytölle vielä puhkesi viime kirjoituksen jälkeen. Jos ei vielä tarpeeksi hankalaa ollut alunperin :,D Syytän edelleen vaikeaa synnytystä ja antibioottikuureja... Itsellänikin meni toipuessa 6 VIIKKOA! (siitäkin voisi kirjoittaa taas oman lukunsa, mutta olkoot, en halua muistella.) Neelahan oli aika alusta saakka kosketusarka, mahavaivainen ja välillä hyvinkin itkuinen. Mutta se paheni vasta myöhemmin...

Koliikki ei ajoittunut pelkästään iltaan, vaan meillä huudettiin pitkin päivää.

Yöllä nukuimme niin, että tyttö oli mulla sylissä ja itse torkuin pystyasennossa. Pystyasento auttoi masuun sen verran että Neela sentäs pystyi nukkumaan. Tosin sillonkin unissaan vaikeroi ja kiemurteli hirmuisesti :(

Erityisen vaikeaa ajasta teki juuri se, että Neela ei viihtynyt enää ollenkaan muualla, kun minun sylissä. Ei lattialla, sitterissä, vaunuissa, sängyssä, eikä edes koliikkikiikussa. Sylissäkin piti kokoajan vaihtaa asentoa. Eli oikeastaan koko aika meni siihen että pyörittelin tyttöä sylissä ja yritin löytää sellaista asentoa, missä häntä ei koskisi. Asennon löydyttyä, viihtyi hän siinä hetken, jolloin saattoi esim torkahtaa, mutta sitten taas heräsi vääntelehtimään. Ja jos ei asentoa löytynyt, niin sitten vaan huudettiin ja eipähän sille minkä voi :( Kyllä äidin sydäntä raastoi, kun ei mikään auttanu! Se sydänsärky toisen puolesta siinä olikin vaikein osio...eikä se että en olisi jaksanut itte.

Kokeiltiin kaikki apteekin tuotteet cuplatonista maidonsakeuttajaan ja käytettiin osteopaatilla, yksityisellä lääkärillä sekä lastenpolilla.(joista ei btw ollut MITÄÄN apua. Sanoivat vaan että "semmoisia ne vauvat on". Mutta ihan oikeasti: apukeinoja kyllä on. Aikuinenkaan ei pysty valvomaan loputtomiin ja kestämään kaikkea koska "vauvat nyt vaan huutaa".... Ja ei, kaikki vauvat eivät huuda muuten vaan yötä päivää. Että terkut vaan sairaalalle...Itse piti apukeinot keksiä vaikkei aivot toimineet ollenkaan)

Googletettiin ja kokeiltiin myös kaikki kotikonstit: Eri kantelu- ja nukkuma-asennot, vauvahieronta, autoilu, äänellä rauhoittelu; imuri, liesituuletin, ruohonleikkuri, moottorisaha :D, youtuben koliikkiraidat, hyssyttely, musiikki....KAIKKI. Mikään ei auttanut pitkäaikaisesti. Paitsi tuo moottorisahan ääni, mutta sillä nyt ei kehtaa ihan kokoaikaa rällätä :D

Alkoi olla melkoisen rankkaa kannatella kivuissa olevaa vauvaa sylissä kokoajan (oli kantoliinaa ym, mutta sitä ei voinut käyttää aina, koska asentoa piti vaihdella). Vauva ei nukkunut päiväunia, joten itsekään en saanut kotona mitään muuta tehtyä, kun olin päivät yksin. Onneksi Neelalla on ihania sukulaisia ketkä tulivat apukäsiksi sillointällöin. Ja TiiA! <3 ihana ystäväni, kiitos taas.

Minähän en todellakaan koskaan pyydä apua, koska olen jääräpää. Mutta olipa luksusta, kun joku tuli kaveriksi huushollaamaan edes hetkeksi :) Ja henkiseksi tueksi ennenkaikkea...Perhetyöntekijän käynnit olen kokenut myös hyvin voimaannuttavaksi. Hän kävi sillon pahimmalla viikolla onneksi!

Tähän muuten joku sanoi että "mikset vaan jätä sitä sitteriin siksi aikaa kun teet jotain, kun huutaahan se muutenkin?" -EN TODELLAKAAN JÄTTÄISI. Ajatteleppa jos itselläsi olisi suuri hätä, olisit jatkuvissa kivuissa, etkä pystyisi kuin huutamaan. Sitten sinut vielä hyljättäisiin YKSIN! Ja vauva ei edes siinä vaiheessa varmaan tajua vielä olevansa erillinen osa äitiä... eikä todellakaan osaa kertoa, että MIHIN koskee. Siis itkettää ajatuskin että olisin vaan jättänyt huutamaan. Syli oli hänelle ainut lohtu.

Että se siitä ehdotuksesta.

Mikä sitten oli avain tähän kaikkeen?

Meillä auttoi vain ja ainoastaan se viimeinen oljenkorsi, jonka itse testasin ja päätin jatkaa.

Imetyksen lopettaminen nimittäin.... Tästä olen saanut monta mielipidettä, mutta onneksi vain omallani on merkitystä. Yritin kyllä imetysdieettiä, maidonsakeuttajaa, eri asentoja, suihkutissihoitoa...taas KAIKKEA. Ei auttanut edelleenkään. Sitten siinä vaiheessa, kun piti melkein ruveta asettelemaan tulitikkuja silmäluomien väliin, päätin kokeilla vatsavaivaisille imeväisille tarkoitettua äidinmaidon korviketta. Ymmärrän että äidinmaito on parempaa, kuin korvike ja oikein superfoodia. Mutta lapsi tarvitsee myös unta ja kivuttomia hetkiä kehittyäkseen kunnolla.

Jo toisena päivänä ero oli huomattava, ja päätin jatkaa pelkän korvikkeen antamista.

Siitäpä sitten kolmantena päivänä koliikki loppui kuin seinään. THANK GOD!

Eiköhän me tällä linjalla jatketa... Olen yrittänyt välillä antaa omaa pakastettua maitoa, jos vauva edes vähän sitä sietäisi, mutta eih. Ja muistatte varmaan, kun sanoin etten pidä imetyksestä? Luulisi ettei yhtään harmittaisi lopettaa, mutta silti tuli haikea olo. Onhan se vähän hassua ja luonnonvastaista, kun oma maito ei käy omalle vauvalle :( Mutta pulloruokinta sopii meille paremmin ja ollaan nyt molemmat tyytyväisiä!

Nomutta...Näillä mennään. JA vaikka koliikki helpotti korvikkeella, niin Neelan maha on silti erityisen herkkä! Teemme joka päivä jalkajumppaa ja masuhierontaa, annamme maitohappobakteereita ja asentohoitoa, sekä noudatamme rutiineja ja rytmiä..... ja tärkeänä apuna on ollut vyöhyketerapia! Suosittelen lämpimästi Mimmi Koivulaa Joensuussa! <3 kertokaa terkkuja jos käytte! :)

NYT

Ongelmien ratkettua, meille kuoriutui oikea päivänsäde <3 Neela on todella hymyilevä, seurusteleva ja hauska tyyppi! Ja meillä on entistä vahvempi side tähän pikku toukkaan. Minä nautin äitinä olosta nyt NIIIIIIIN paljon. Kaikki tuntuu ihan TODELLA helpolta ja ihanalta. Ja jälleen.... Vaikeuksien kautta voittoon ;) Vaikka minulle on suotu elämässä paljon mutkia matkaan, niin olen vieläkin sitä mieltä, että ne vain vahvistavat. Jossain kohtaa kyllä kävin jo aika rajamailla, koska en minäkään mistään teräksestä ole tehty ja väsymyksen keskellä ajatukset eivät ole kirkkaimmat. Mutta onneksi on tukiverkosto!

JA kaikki koliikkivauvojen äidit ja isit! Laittakaa ihmeessä viestiä jos tunnette että voimavarat loppuu ja kaippaatte vinkkejä. Meillä tuli tosiaan kokeiltua kyllä ihan kaikkea. Mutta liputan masuhieronnan, itsetehdyn luumuveden ja vyöhyketerapian nimeen! Facebookissa on myös paljon vertaistukiryhmiä, suosittelen.

Aurinkoista heinäkuun loppua!

Rakkauvella, Linda ja Neela

Stay tuned.