"Se on vain koliikkia, hyvää päivänjatkoa."

"Jotkut vauvat ovat itkuisempia"
"Semmoista se on! Vauvat vaativat kärsivällisyyttä."

"Univaikeudet ovat tähän ikään kuuluvaa."
"Vauvan suoliston kehittyminen aiheuttaa normaalia itkuisuutta."

"Oletteko kokeilleet vaunussa nukuttamista?"

"Osaatteko varmasti rytmittää päivänne?"
"Se on vain koliikkia, joka helpottaa iän myötä"

Tai sitten ei.


Nämä ja monta muuta lentävää lausetta olen kuullut yhä uudelleen ja uudelleen tässä puolikkaan vuoden aikana. On todella kuluttavaa antaa itsestään 110% jokaikinen päivä miettien, perustellen, pohtien, väitellen....Yrittäen keksiä ratkaisua itse.

Monesti on myös vihjailtu, että "Synnytyksen jälkeinen masennus on hyvin yleistä, kun on masennustaustaa muutenkin...Ettei nämä asiat vain tuntuisi nyt suuremmilta?". Varsinkin tällainen arviointikykyni kyseenalaistaminen on turhauttavaa.

Kyllä, olen vuosia sitten sairastanut masennusta, mutta täysin itsestäni johtumattomista ja todella painavista syistä. Luonnollisesti tuo elämäni rankin ajanjakso lukee myös terveystiedoissani ja on varjostanut yleisiä lääkärikäyntejäni aina. Ja se on väärin. Nykyisin olen vahvempi, henkisesti terveempi ja fiksumpi ihminen, kuin olisin koskaan voinut kuvitella. Voi kun joku voisi tämän sinne diagnooseihin kirjoittaa. Sen sijaan minut leimataan aina neurottiseksi oireiden kuvittelijaksi heti kättelyssä, kun lääkäri vilkaisee taustatietoja.

Asiaan. Minua niin raastaa tällähetkellä ajatella, että kuinka moni vauva kärsii ihan turhaan.

Nykyisin on ilmeisesti yleistä tulkita kaikki koliikiksi tai "normaaliksi" ennenkuin edes tutkitaan mitään. Minusta sen täytyisi mennä toisinpäin. Ensin poissuljettaisiin mahdolliset vauvan kipujen aiheuttajat ja sitten JOS MUUTA SYYTÄ EI LÖYDY; diagnosoitaisiin koliikki JA huolehdittaisiin siitä, että perheellä on riittävästi apua ja voimavaroja.


No tähän esitetään yleensä syyksi että "Ei ole resursseja tutkia, ei ole lääkäreillä aikaa ja hoitajistakin on pula." Tai muuta sellaista.

Resursseja on kuitenkin siihen, että juoksutetaan paikasta toiseen? Kipuilevan vauvan kanssa joutuu käymään JATKUVASTI esim päivystyksessä tai jopa osastojaksoilla, niinkuin me jouduimme. Ei sitä äiti voi vaan vierestä katsoa. Resursseja oli lähettää kotiin toimintaterapeuttia, lasten psykiatria, kuntoutusohjaajaa, sosiaalityöntekijää ja millon mitäkin...? Mutta miten olis asiakkaan kuuntelu ja kunnioittaminen ensin? Tämäkin ongelma olisi ratkennut kauan sitten, jos minua olisi kuunneltu. Tällöin meidän ei olisi tarvinnut puolta vuotta tuhlata näitä kallisarvoisia resursseja.

Tässä tapauksessa ei ollut kyse minun (tai vauvan) mielenterveydestä tai kuvittelusta. Ei ollut kyse unikoulun puutteesta, huonosta päivärytmistä, LAISKUUDESTA tai vääristä toimintamalleista. TÄMÄ EI MYÖSKÄÄN OLLUT "YKSILÖLLISTÄ TEMPERAMENTTIA".

Täytyy vetää henkeä välillä.....

Kyse oli suolistoperäisestä maitoallergiasta, joka vihdoin todettiin.

On väärin, ettei vauva saa apua silloin, kun hän yrittää rakentaa olemassaoloaan, yrittää kehittyä ja tutkia maailmaa. On väärin sanoa, että "iän kanssa helpottaa". Voin kertoa että kipuilevan vauvan kanssa sitä laskee minuutteja, niin esim vuoden ikään odottelu voi tuntua aika kovalta tuomiolta.

Ymmärrän että kaikille ei voi tehdä tutkimuksia, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö voisi keskittyä kuuntelemaan sekä olla ystävällinen. Näin voisi ehkä aijemmin erottaa oikeasti apua tarvitsevat tapaukset? (ps. yrittäjänä tiedän mitä kiire on. Se ei silti saa koskaan vaikuttaa asiakaspalveluuni).

Neelan asioiden tiimoilta olen kohdannut myös tosi paljon ihania ihmisiä, ei pidä unohtaa sitä. Esim hoitajat osasto E3:lla, teette tärkeää työtä ja oikealla tavalla.

Kyllä tässä on taas paljon opittu ja toivon että arki alkais helpottamaan....Äitiysloma tosin surullisesti lähenee loppua ja tunnen pientä katkeruutta siitä, ettei me olla Neelan kanssa päästy kunnolla nauttimaan yhteisestä ajasta. Töihinpaluuta täytyy siis vielä miettiä.... Ja tottakai ihania hetkiä on ollut suunnattomasti ja ei voi muutakun ihmetellä, miten reipas Neela on ollut kaikesta huolimatta! 

Ja ihmiset: älkää käsittäkö väärin tekstejäni. Vaikka meillä on ollut paljon ongelmia, niin en koskaan tule katumaan sitä että Neela on meidän elämässä. MIKÄÄN tästä ei ole Neelan syytä. Itseasiassa NEELA on suurin syy, miksi jaksan päivästä toiseen hymyillä. Elämän tärkein asia on lapsemme ja mikään ei sitä muuta. :)

Ps. Voin kertoa lisää meidän oireista, diagnoosin saamisesta ym. joko seuraavassa tekstissä tai henk koht. Jos vaan voin mitenkään auttaa niin ilo on minun puolellani. Pistä viestiä.

<3

<3

♪ Täytyy jaksaa! ♪

Mulla on tässä nyt pari päivää ollu ylitsepääsemätön fiilis siitä, että haluan tehdä katoamistempun.

Haluan poistaa facebookin, whatsapin, yritystiedot ja mielellään myös henkilötunnuksen. Lopetan kaikki harrastukset, linnottaudun oksennusharsojen keskelle kotiin Neelan kanssa enkä enää koskaan puhkaise kuplaa. Onks teilläkin tämmöstä joskus? Haluat vaan painaa "OFF" nappia aivoista. 

(Just nyt minun on saatava ressata! ymmärrättehän? :D En oikeesti kadota tietojani.. )

Vai onks tää vaan joku äitisyndrooma? Meneekö tää ees ohi?

Nyt musta tuntuu että tässä on ollut NIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIN paljon kaikkea. En pääse hetkeksikään nauttimaan kotiarjesta. Nyt on varpaat paketissa ja seuraava etappi on taas keskussairaala kun ruvetaan tutkimaan muita juttuja vielä. EMMÄÄ JAKSA...

Mutta täytyy jaksaa? "Nuori kun on ja elämä edessä!". "AJATTELE POSITIIVISESTI!"
Kokoajan mun PITÄIS tehdä jotain. NO onko muka pakko?

Ei ttu välttämättä jaksa :D

Mulla ainakin mielikuva 24 vuotiaasta nuoresta naisesta on semmoinen, että hän harrastaa kuntosalia neljä kertaa viikossa, tai ainakin väittää harrastavansa. Hän tekee säännöllisin väliajoin positiivisia päivityksiä elämän hienoudesta ja siitä, kun saa olla nuori ja vetreä. Hän syö ja nukkuu hyvin, mutta muistaa myös tuulettaa päätä urakalla. Hän on onnellinen ja kulkee silmät sydämenmuotoisina seuraavaan bisnespalaveriin, ihaillen samalla syksyn värejä.

Mulla ei oo nyt semmonen olo.  Enkä fyysisesti voi suorittaa. Tunnen itteni 84 vuotiaaks rollaattorikansalaiseksi ja haluan keskustella puhelinmyyjien kanssa. Ja mennä bingoon.

Mun pitää nyt mennä itteeni.... Tällähetkellä en veny kaikkeen! Mutta en voi jäädä tähän leikkimatollekaan. 

Palataan kunhan olen saanu nää ajatukset johonki lokeroihin. Nyt tartteen PAUSSIN. Peace.

Älkää kaverit unohtako minua! Hoidan tässä nyt itteni kuntoon, ainakin ajatuksen tasolla. Huomenna voin olla jo erimieltä.

Rakkauvvella, Linda

#Mombien arkipäivä

Klo 4.52 Herään, kun valoeristyksenä toiminut Maisa Hiiri -kirja valahtaa lattialle naamani päältä. Aamuaurinko tulvii silmäpussien välistä havahduttamaan zombin uuteen päivään (tunnetaan myös nimellä: mombie). No onhan tuo jo aika noustakin!

Kaikki nukkuu ja päätän käyttää tilaisuutta hyväkseni: MEEN VESSAAN ihan rauhassa.
Kunnes kuuluu "mmmmyyyyyäää................". Neela aloittaa omaperäisen itkunsa. :P (noin kymmenes kerta yön mittaan)
En kerkeä vessaan vaan säntään sieltä ulos yökkäri puoliks päällä. Valmistan maidot, rauhoittelen ja syötän palosireenin. Ja *PRÖÖÖT*. Jes niska-kakka.


Klo 6.10 Vilkaisen taas kelloa ja päätän simahtaa vielä hetkeksi, kunnes Henkan herätyskello soi klo 6.20 ja viimesetkin unimatin jätökset karisevat silmistä. Luovutan. :D

Tässä välissä syöpötellään, puetaan 10 kertaa, väsätään ja vaihdellaan kestovaippaa, käydään vaunulenkillä, leikitään pupulla, ankalla ja helistimellä, pestään pyykit ja siivotaan, luetaan kirjoja, tehdään kääntymisharjoituksia, tanssitaan peppi pitkätossun tahtiin ja selvitellään muutama kiukkukohtaus. Sitten vilkaisen kelloa: Yksitoista.

YKSITOISTA?! *odottaa jo yöunille pääsyä*



Klo 12-13 Saan Neelan vaihtelevalla menestyksellä tainnutettua pidemmille päiväunille. Neitihän ei omasta tahdostaan rupee kauneusunilleen, vaan hänet täytyy sinne laittaa. Tämä tapahtuu usein huutokonsertin kera, jossa kapellimestari väsyy ennen orkestroijaa. Mutta yhä useammin hän tyytyy jo ihan kiltisti kohtaloonsa :)

Klo 17 Täytyy keksiä jotain jännää iltaäksöniä! Tällöin Neela onkin yleensä tosi hyvällä päällä ja oikein viihdyttävä tyyppi <3 Mutta jos vaan möllötetään, niin siitä ei tuu mitään.

Klo 19 Viimestään alkaa yliväsymyshirviö ottaa vallan suloisesta pikkuvauvastamme ja yhenäkin sille kasvaa taas sarvet päähän ja naama muuttuu punaiseksi.
Tähän ei auta mikään muu, kuin iltasatu, jonka jälkeen saattelemme pikku pirulaisen yöunille.

Klo 22 Mennessä olen siivonnut päivän sotkut ja valmistellut kaikki yösyöttöjä ja huomista aamua varten. OMA AIKA! Onpa iha........zzZZzzz..... Kroooh pyyh.....

Klo 24 Olen juuri saavuttamassa REM-unen ihanan nirvanatilan, kunnes: "myyyäääääää......"



The end. Ja sitten kaikki alusta! :)

Tätä kutsutaan 3kk iän "hulinakaudeksi". Esim. unen laatu ja sykli muuttuu ja vauva oppii hirveästi uusia asioita, mitkä aiheuttavat levottomuutta. Varsinkin kun on koliikki taustalla, niin täällä kiihdytään nollasta sataseen alta aikayksikön :D

Mutta mitä tästä jaksosta tulen muistamaan? -Sen ihanan ekan naurun, uudet ilmeet ja oivallukset, sekä ihanan rauhalliset satuhetket. Sen pienen käden, joka puristaa etusormeani, jotta pienokainen tuntisi matkansa höyhensaarille turvalliseksi. <3

Tämäkin vaihe alkaa olla nyt selätetty! Päivä ja yöunet alkaa luistamaan ja minulla on taas aikaa kirjoitella blogia, olla normaali ihminen ja odotella seuraavaa hulinavaihetta! :D Nyt viskaankin jalat pöydälle ja rupean lukemaan. Siis....LUKEMAAN. Enkä edes nukahda välttämättä ihan ekalla sivulla.... Ihanaa viikkoa kaikille :)  <3

Ps. Aloitin kuntoilun. Kerron siitä lisää jahka motivaatio säilyy.

Sunnuntaisettinä #äitien sota

Tästä olen halunnut jo pidempään kirjoittaa. 

Mikä kumma siinä on, että nykyisin äitiys tuntuu olevan niin tulenarka aihe? Äidit nostelevat kirveitään ties milloin mistäkin aiheesta ja monesti sotatantereena toimii sosiaalinen media.
Siellä on toki helppo ladata kuvitteelliset aseet ja ampua päin oikein sarjatulella.

Mielestäni keskustella saa, tietenkin. Ja mielipiteitä pitää maailmassa olla! Mutta ehkä kannattaa käyttää esim tilannetajua, harkintakykyä ja omata jonkinlaiset käytöstavat kun puhutaan tuntemattomalle ihmiselle.

Ymmärtäisin myös, jos sotaa käytäisiin taistelun arvoisista asioista! ..mutta jos riidat ovat mielipideasioita ja tätä luokkaa:

* Milloin lapselle näytetään telkkaria, mitä pesuainetta käytetään, kyläilläänkö vai eikö, nukutetaanko syliin vai omaan sänkyyn, vai ollaanko kenties perhepedissä?
Parhaita ovat ne, että millon mitäkin opetetaan ja mihin totutetaan. 
"Älä totuta siihen hyssyttelyyn"
"Ei kannata opettaa nukkumaan hiljaisuudessa jottei päiväunista tule hankalia"
...."Ei kannata opettaa nukkumaan metelissä, koska sitten ei nuku yöllä!!"
Älä sitä, älä tätä. Jokainen luulee tietävänsä oikean opin.
Enkä edes aloita puhumaan imettämisestä. NYT LOPPU.
Joku imettää, joku ei. So what??!+1?=!=!?!? (huomaa ultimaattinen turhautuminen)

Kiistellään asioista, mistä voi olla miljoona eri mielipidettä ja tutkimustulosta. Usein kiistellään vielä juuri niin, että ei tiedetä YHTÄÄN kanssakiistelijän taustoja. Ei mitään hajua MIKSI tämä toinen äiti mahdollisesti toimii niinkuin toimii. Kunhan päästään vaan heti kertomaan päälle että "KYLLÄ NÄIN ON OIKEA TAPA ETTÄ..." Hyvänen aika, anna toisen kulkea oma polku!


Olen huomannut ettei ainakaan facebookin mammaryhmissä kannata sanoa oikein MITÄÄN, ellet ennen julkaisemista lue lausetta läpi kymmeneen kertaan ja mieti, että kuka tästä nyt mahdollisesti saattaisi vääntää jotain ja miten? Varmasti monelta jää keskustelut aloittamatta juuri tästä syystä. Tai ettei kehtaa "kysellä tyhmiä".Todennäköisesti AINA on joku, kuka tulee vääntämään kommentista JUURI sitä, mitä et halunnut. :D Mutta se nyt on sosiaalisessa mediassa yleistä.

JA auta armias jos ilmaiset esim väsymystäsi, suuttumusta, kiireisyyttä.... mitä tahansa muuta kuin sellaista että "oi onpa ihanaa tämä vauva-arki ja mulla on kaikki hommat hanskassa!".... niin kyllä saat kuraa suoraan nenään. "Pitää joustaa, pitää olla lapsentahtinen, vauva-aika on niin lyhyt joten NAUTI, itsehän sitäpaitsi lapsesi halusit."

Ja sitten viimeisenä ryhmä: "ÄLÄ SINÄ VALITA -äidit". Joilla on viis lasta, koira, kissa, marsu, luolamies ja isomummo hoidettavana ja handlaa silti kaiken niin eihän kellään muulla ole vara valittaa.

Monelle esikoisen äidille kaikki on edelleen aika uutta ja kummallista (varsinkin jos lapsi on esim muutaman viikon ikäinen!!) Minä en ainakaan ole ennen miettinyt näin paljoa asioita kuten; kakan väriä, puklun rakennetta, pään karstaa, pyllyn ihoa tai rään vetämistä toisen nenästä. Enkä myöskään ennen tätä perehtynyt jokaikiseen vauvan kehitysvaiheeseen, Millon on mikäkin "hulina-aika" ja tiheän imun kausi, tai jokin syy kuitekin, miksi vauva on kiukkuinen ja ei nuku. :D Miksi näistä ei saa kysyä tai "valittaa"? Valittamisella tarkoitan vertaistuen hakemista.... Voin vannoa että jokaista äitiä &%tuttaa joskus. Eri asia kuka sen myöntää.

Musta ois just parasta kun kaikki äidit vaan sais puhua vapaasti ja vaihtaa kokemuksia siitä, miltä tuntuu se oma taival. Vaikka valittais päänsä puhki ja kysyis tyhmiä kysymyksiä. JA JOS aihe ei jotakuta liikuta NIIN ÄLÄ KOMMENTOI. Saakeli.



ELI.

Rakkaat äidit. Ei olla susia toisillemme :(

Meidän pitäisi pitää yhtä. Ei takerruta pikkuasioihin, vaan pysytään hyvässä hengessä ja tsempataan toista, kun huomataan että "ahaaa, toi mutsi on vähän väsy". Sellasta sattuu :)

Sosiaalisessa mediassa toki väkisin törmää kaikenlaiseen, mutta MIKSI. pitää. olla. ilkeä? En ymmärrä. Aivokapasiteetti täysi, kiitos hei.

Rakkauvella, Linda.

Huom. Älä ota kuvaa niin vakavasti ;)

PS. VAROKAA KAIKKI TULEVAT ÄIDIT. Tämä on ihan pähkähullua nykyisin :D

Kapuloita rattaisiin...jälleen.

Jopa pari viikkoa kerkisin nauttia arjesta mukavalla mielellä, kun saatiin taas kapuloita vauvarattaisiin...


Kerrataanpas vähän tapahtumia;
Vaikea raskaus supisteluineen, kipuineen ja pahoinvointeineen, jonka johdosta yrittäjänä töistä pois jo paljon ennen äitiyslomaa...Lapsi tuli maailmaan hankalalla synnytyksellä, jonka johdosta tyttö viikoksi teholle ja äiti vuodeosastolle. Sairaalasta jäi eroahdistuksen lisäksi muutenkin huono maku suuhun. Kotiutumisen jälkeen vielä useampi viikko toipumista koska synnytksessä meni selkä ja jouduttiin suorittamaan myös epsiotomia, eli välilihan leikkaus. Epparihaavaan tuli useampi tikki, jotka sitten kotona repesivät ja haava oli todella kipeä. Tämän jälkeen se vielä tulehtui ja sain antibiottikuurin. Haava ei sittenkään parantunut ja lopulta kävin irrotuttamassa tikkejä ja arikudostakin leikattiin pois. TÄMÄN jälkeen Neelalle puhkesi koliikki ja taas meni viikkoja sumussa. Vajaan pari viikkoa taisimme keretä nauttia "normaalista" arjesta. kunnes tapahtui seuraavaa.

Ihmettelin kun jälkivuoto ei ollut EDELLEENKÄÄN loppunut ja synnytyksestä oli tuolloin kuitenkin jo 10 viikkoa... Kärsin myös edelleen valtavista lantion ja selän kivuista.

Ravasin taas neuvolassa ja päivystyksessä ym.... Ja päädyin sitten soittamaan suoraan äitipolille, että nyt ultratkaa kohtu. Päivystyksessä kun sanottiin taas että "kaikki on varmaan normaalia ja seuraile". Noh olen kuitenkin jo tässä oppinut vaatimaan hoitoa, koska muuten sitä ei saa. Ja onneksi vaadin. Ultrassa selvisi, että kohdussa on vielä yli 4 sentin palanen istukkaa jäljellä. Tässä vaiheessa taisin pillahtaa taas itkuun :D

"Sulle ei siis oo ultraa tehty synnytyksen jälkeen kun tehtiin istukan käsinpoisto?"
-No ei.
"Vaikka jälkivuotoa ja kipuja on ollu näin pitkään?"
-No jep.

Sovittiin sitten kivuista huolimatta kohdun tähystysaika vasta TIISTAILLE. Vaikka perjantaina löydös jo tehtiin. Kerkesin lähteä sairaalalta jo, kun lääkäri soitti perään että mene huomenna aamulla päivystykseen sittenkin, niin tekeevät kaavinnan, koska löydös on sen verran iso. Venkslataan ja venkslataan....

Tässä vaiheessa ÄRSYTTI aika huomattavasti, koska juuri lauantaille oltiin pitkään jo suunniteltu tyttöjen iltaa... Ja olisin todella tarvinnut henkistä nostatusta siihen väliin, enkä mitään kaavintaa. :( Tyydyin sitten kohtalooni, itkin ja raivosin että kun taas pitää kaikki sattua niin paskaan aikaan.

Noooh... siinä raivotessa iskikin sitten vielä kovemmat kivut, toki kun kohtua oli taas ronklattu. Kurvasin takaisin päivystykseen ja siellä piti sitten raivota taas että pääsen suoraan takaisin naistenpolille. En todellakaan ruvennut enää odottelemaan siinä päivystyksen puolella lauantaiaamuun. Miksei sitä nyt voi samointein ottaa pois kun on löydös jo tehty....

Synnärille tieni sitten vei ja päätettiin tehdä heti kaavinta. (perjantai ilta)

Kätilö siinä laitteli tippaa ja vaatteita päälle, josta mulle iski paniikki. Ihan vaan johtuen huonoista muistoista. Kätilö sitten kysyi että "no mikäs se sinua tässä asiassa mietityttää?"
Vastasin, että kun olen aika satavarma ettei tämäkään mene taas niinkuin oletetaan. Että en vaan jaksa. Kätilö siihen naurahti että "No eihän tässä nyt mitään enää tule ja kyllä kaikki menee ihan hyvin!"

Nooo sinne sitten jäin odottelemaan ahdistuksissani taas yksinäni.... Ehkä parin tunnin päästä pääsin leikkaussaliin jossa taas uudet ahdistukset. Sen jälkeen heräämöön ja heräämöstä takasin synnärille odottelemaan tietoja.
Lääkäri tulee huoneeseen...


"No ei se nyt ihan niin mennyt kun piti...."
Olisittepa nähneet sen kätilön ilmeen, kuka mulle toisin vakuutteli ennen kaavintaa :D
Ja minun ilmeestä varmaan näki ettei kannata sanoa yhtään mitään. Lääkäri jatkaa..
"Kaavinta suoritettiin, mutta ultrassa näkyy edelleen se neljän sentin löydös. Joudumme tekemään vielä tähystyksen, jotta saamme tarkemmin katsottua, mikä löydös on ja sitten poistetaan se. Tätä saat kuitenkin odotella tiistaille, kun sinne sulle oli se aika varattu alunperin niin ei nyt lähdetä sitä muuttamaan."

Ainiin joo.... Että taas ootellaan. Ja vielä sillä ajatuksella, että onko se edes sitä istukkaa vai mikä se on... No kiva! Kiitti hei.


-Tässä välissä palasin kotiin ja vietimme huisin hauskan tyttöjen illan! Särkkärin voimalla tosin, mutta SE TULI TARPEESEEN. Henkinen puoli oli jo aika lytätty ja kipuihin olin lähes tottunut :D -

Noh mutta sitten sunnuntaina.... Koko päivän koski ja koski. Kunnes kivut alkoivat muistuttamaan synnytyskipuja. EI SAAKELI. Ajattelin ettei enää ikinä tarvitse sitä kokea. Kohtu rupesi supistelmaan, koska yritti poistaa sitä mötikkää, mitä nyt oli jo pari kertaa ronklattu. Myös kuume nousi hurjaa vauhtia, mistä tiesin että kohtu on nyt tulehdustilassa.

Kivut yltyivät niin, että jouduttiin soittamaan ambulanssi. En päässyt sängystä nousemaan.
Olipa muuten taas henkisesti mukavia hetkiä, kun ambulanssimiehet kantaa sua pois ja näät kun miehesi ja pieni lapsesi jää kotiin ihmettelemään, mitä tapahtuu. "Heippa, äiti lähtee taas..."

Noh siitäpä sitten tippaa suoneen ja peruskuviot...odotellaan...kivuissa.
Parin tunnin päästä pääsin leikkaussaliin.

Leikkaussalissa minulta kysytään "Eikö tulekkin jo vähän semmoinen olo että "Miksi minä? Miksi minulle käy näin?"

No....Joo. Kyllä tulee kiitos kysymästä.

......................................................

Operointi on suoritettu ja herään siihen kun oksennan. Oksennan varmaan miljoona kertaa. Saan monta kertaa pahoinvointi ja kipulääkettä. Tulee tokkurainen olo ja nukuttaa taas. Mutta en voi nukkua koska selkään koskee silti. En voi vaihtaa asentoa, koska vasemmassa käsitaipeessani on ambulanssissa laitettu tippa ja sormessani happiseurantanapukka. Käden on oltava suora. Oikeassa kädessäni on kokoajan verenpainemittari, joka mittaa vartin välein. Kasvoillani on happiviikset, jotka tuntuvat inhottavilta. Pakko siis olla selälleen. Kauhea olo, väsyttää ja silti ei saa nukuttua. Taas tulee pieni paniikki.... Noh siinä se yö kuitenkin jotenkin meni.


Sitten aamulla siirto vuodeosastolle ja odottelemaan lääkärin tuomiota.
Istukan palanen on VIHDOIN saatu poistettua. Hetken jo ajattelin ettei se ole istukkaa, vaan joku muu möykky. Onneksi sentäs sillä saralla kävi tuuri... Lääkäri näytti minulle varmistukseksi kuvaa tyhjästä kohdusta.

3kk päästä menen vielä tarkistukseen...

Lähdin kotiin heti kun sain luvan lähteä "oman voinnin mukaan".

Kotona olen nyt vaan nukkunut kaksi päivää ja Henkan loma menee taas omaishoitajan roolissa. JES.

Että tämmöisiä kokemuksia tälläkertaa.... Nyt ollaan jälleen melko negatiivisissa fiiliksissä mutta eiköhän täältä taas nousta. Ihana olla kotona ja odotan innolla että päästäis normaaliin arkeen kiinni ja elämä tasoittuis. Katsellaan...palataan... Ei tässä ikinä tiedä mihin joutuu, mutta JOSPA ensikerralla jo jotain positiivista! :)



Rakkauvvella, Linda.

Vaikeuksien kautta voittoon! Jälleen... ;)

Ensinnäkin!!

Meidän tyttö sai 3.7.2016 nimen. Saanen esitellä; 

Neela Elli Alisa Vänskä <3

                

Maailman kaunein nimi! Isin keksimä :) Risiäisitäkin on jo aikaa, mutta ne menivät hyvin!

Sen jälkeen en vaan yksinkertaisesti ole kerennyt, jaksanut -enkä kyennyt edes avaamaan tietokonetta, saatika kirjoittamaan blogia. Nytkin kirjoitan hyvin suppeasti, vaan sen verran että hiffaatte mikä tilanne meillä oli... Tämä kuukausi oli nimittäin melkoista rumbaa. Ja yksi sana kertonee aika paljon:

Koliikki

Sehän se meidän pikku tytölle vielä puhkesi viime kirjoituksen jälkeen. Jos ei vielä tarpeeksi hankalaa ollut alunperin :,D Syytän edelleen vaikeaa synnytystä ja antibioottikuureja... Itsellänikin meni toipuessa 6 VIIKKOA! (siitäkin voisi kirjoittaa taas oman lukunsa, mutta olkoot, en halua muistella.) Neelahan oli aika alusta saakka kosketusarka, mahavaivainen ja välillä hyvinkin itkuinen. Mutta se paheni vasta myöhemmin...

Koliikki ei ajoittunut pelkästään iltaan, vaan meillä huudettiin pitkin päivää.

Yöllä nukuimme niin, että tyttö oli mulla sylissä ja itse torkuin pystyasennossa. Pystyasento auttoi masuun sen verran että Neela sentäs pystyi nukkumaan. Tosin sillonkin unissaan vaikeroi ja kiemurteli hirmuisesti :(

Erityisen vaikeaa ajasta teki juuri se, että Neela ei viihtynyt enää ollenkaan muualla, kun minun sylissä. Ei lattialla, sitterissä, vaunuissa, sängyssä, eikä edes koliikkikiikussa. Sylissäkin piti kokoajan vaihtaa asentoa. Eli oikeastaan koko aika meni siihen että pyörittelin tyttöä sylissä ja yritin löytää sellaista asentoa, missä häntä ei koskisi. Asennon löydyttyä, viihtyi hän siinä hetken, jolloin saattoi esim torkahtaa, mutta sitten taas heräsi vääntelehtimään. Ja jos ei asentoa löytynyt, niin sitten vaan huudettiin ja eipähän sille minkä voi :( Kyllä äidin sydäntä raastoi, kun ei mikään auttanu! Se sydänsärky toisen puolesta siinä olikin vaikein osio...eikä se että en olisi jaksanut itte.

Kokeiltiin kaikki apteekin tuotteet cuplatonista maidonsakeuttajaan ja käytettiin osteopaatilla, yksityisellä lääkärillä sekä lastenpolilla.(joista ei btw ollut MITÄÄN apua. Sanoivat vaan että "semmoisia ne vauvat on". Mutta ihan oikeasti: apukeinoja kyllä on. Aikuinenkaan ei pysty valvomaan loputtomiin ja kestämään kaikkea koska "vauvat nyt vaan huutaa".... Ja ei, kaikki vauvat eivät huuda muuten vaan yötä päivää. Että terkut vaan sairaalalle...Itse piti apukeinot keksiä vaikkei aivot toimineet ollenkaan)

Googletettiin ja kokeiltiin myös kaikki kotikonstit: Eri kantelu- ja nukkuma-asennot, vauvahieronta, autoilu, äänellä rauhoittelu; imuri, liesituuletin, ruohonleikkuri, moottorisaha :D, youtuben koliikkiraidat, hyssyttely, musiikki....KAIKKI. Mikään ei auttanut pitkäaikaisesti. Paitsi tuo moottorisahan ääni, mutta sillä nyt ei kehtaa ihan kokoaikaa rällätä :D

Alkoi olla melkoisen rankkaa kannatella kivuissa olevaa vauvaa sylissä kokoajan (oli kantoliinaa ym, mutta sitä ei voinut käyttää aina, koska asentoa piti vaihdella). Vauva ei nukkunut päiväunia, joten itsekään en saanut kotona mitään muuta tehtyä, kun olin päivät yksin. Onneksi Neelalla on ihania sukulaisia ketkä tulivat apukäsiksi sillointällöin. Ja TiiA! <3 ihana ystäväni, kiitos taas.

Minähän en todellakaan koskaan pyydä apua, koska olen jääräpää. Mutta olipa luksusta, kun joku tuli kaveriksi huushollaamaan edes hetkeksi :) Ja henkiseksi tueksi ennenkaikkea...Perhetyöntekijän käynnit olen kokenut myös hyvin voimaannuttavaksi. Hän kävi sillon pahimmalla viikolla onneksi!

Tähän muuten joku sanoi että "mikset vaan jätä sitä sitteriin siksi aikaa kun teet jotain, kun huutaahan se muutenkin?" -EN TODELLAKAAN JÄTTÄISI. Ajatteleppa jos itselläsi olisi suuri hätä, olisit jatkuvissa kivuissa, etkä pystyisi kuin huutamaan. Sitten sinut vielä hyljättäisiin YKSIN! Ja vauva ei edes siinä vaiheessa varmaan tajua vielä olevansa erillinen osa äitiä... eikä todellakaan osaa kertoa, että MIHIN koskee. Siis itkettää ajatuskin että olisin vaan jättänyt huutamaan. Syli oli hänelle ainut lohtu.

Että se siitä ehdotuksesta.

Mikä sitten oli avain tähän kaikkeen?

Meillä auttoi vain ja ainoastaan se viimeinen oljenkorsi, jonka itse testasin ja päätin jatkaa.

Imetyksen lopettaminen nimittäin.... Tästä olen saanut monta mielipidettä, mutta onneksi vain omallani on merkitystä. Yritin kyllä imetysdieettiä, maidonsakeuttajaa, eri asentoja, suihkutissihoitoa...taas KAIKKEA. Ei auttanut edelleenkään. Sitten siinä vaiheessa, kun piti melkein ruveta asettelemaan tulitikkuja silmäluomien väliin, päätin kokeilla vatsavaivaisille imeväisille tarkoitettua äidinmaidon korviketta. Ymmärrän että äidinmaito on parempaa, kuin korvike ja oikein superfoodia. Mutta lapsi tarvitsee myös unta ja kivuttomia hetkiä kehittyäkseen kunnolla.

Jo toisena päivänä ero oli huomattava, ja päätin jatkaa pelkän korvikkeen antamista.

Siitäpä sitten kolmantena päivänä koliikki loppui kuin seinään. THANK GOD!

Eiköhän me tällä linjalla jatketa... Olen yrittänyt välillä antaa omaa pakastettua maitoa, jos vauva edes vähän sitä sietäisi, mutta eih. Ja muistatte varmaan, kun sanoin etten pidä imetyksestä? Luulisi ettei yhtään harmittaisi lopettaa, mutta silti tuli haikea olo. Onhan se vähän hassua ja luonnonvastaista, kun oma maito ei käy omalle vauvalle :( Mutta pulloruokinta sopii meille paremmin ja ollaan nyt molemmat tyytyväisiä!

Nomutta...Näillä mennään. JA vaikka koliikki helpotti korvikkeella, niin Neelan maha on silti erityisen herkkä! Teemme joka päivä jalkajumppaa ja masuhierontaa, annamme maitohappobakteereita ja asentohoitoa, sekä noudatamme rutiineja ja rytmiä..... ja tärkeänä apuna on ollut vyöhyketerapia! Suosittelen lämpimästi Mimmi Koivulaa Joensuussa! <3 kertokaa terkkuja jos käytte! :)

NYT

Ongelmien ratkettua, meille kuoriutui oikea päivänsäde <3 Neela on todella hymyilevä, seurusteleva ja hauska tyyppi! Ja meillä on entistä vahvempi side tähän pikku toukkaan. Minä nautin äitinä olosta nyt NIIIIIIIN paljon. Kaikki tuntuu ihan TODELLA helpolta ja ihanalta. Ja jälleen.... Vaikeuksien kautta voittoon ;) Vaikka minulle on suotu elämässä paljon mutkia matkaan, niin olen vieläkin sitä mieltä, että ne vain vahvistavat. Jossain kohtaa kyllä kävin jo aika rajamailla, koska en minäkään mistään teräksestä ole tehty ja väsymyksen keskellä ajatukset eivät ole kirkkaimmat. Mutta onneksi on tukiverkosto!

JA kaikki koliikkivauvojen äidit ja isit! Laittakaa ihmeessä viestiä jos tunnette että voimavarat loppuu ja kaippaatte vinkkejä. Meillä tuli tosiaan kokeiltua kyllä ihan kaikkea. Mutta liputan masuhieronnan, itsetehdyn luumuveden ja vyöhyketerapian nimeen! Facebookissa on myös paljon vertaistukiryhmiä, suosittelen.

Aurinkoista heinäkuun loppua!

Rakkauvella, Linda ja Neela

Stay tuned.

Takuuvarma keino rauhoittaa huutava vauva!

Halusit siis tietää takuuvarman keinon rauhoittaa huutava vauva?

No kikkeliskokkelis, tää nyt oli vähän niinkun iltalehden otsikot... Jotain ihan muuta!

Koska olen huomannut, ettei sellaista keinoa ole!  :D

Tässä nyt kuitenkin otteita ja oivalluksia meidän arjesta 1kk vauvan kanssa.
Jotkut asiat olen havainnut haastavammaksi, kun kuvittelin ja toisinpäin. Joskus tämä vaan on niin ihanaa ja palkitsevaa! <3 Kerron lisää, mutta tässä ensin päivää piristävä HYMYKUVA.

"Oi älkää viitsikö kehua...Tiedän että olen säkenöivä!"

Aloitetaan niistä haasteista ja lopetetaan hyviin asioihin :) 

Vauva-arjen haasteet (meidän kohdalla)

"Vauvathan nukkuvat paljon, niin silläaikaa voi itse tehdä kotitöitä ja muita hommia!

- Paaaaaitsi jos vauva ei mahavaivojen takia halua nukkua muualla kuin sylissä pystyasennossa, ilman kantoliinaa :D Tämä haaste on varmaan selätettävissä kunhan suolisto kehittyy :) Ja yöt onneksi nukkuu ihan selällään!

"Imettäminen on ihanaa vauvan ja äidin välistä vuorovaikutusta"

- Paaaaaitsi jos tissit on niin saamarin kipeät että kiemurtelet ja kiroilet koko imetysajan. Yllätyksekseni olen myös ultimaattinen maidontuottaja ja meinaan tukehduttaa vauvani joka kerta, sillä maitoa vaan kirjaimellisesti lentää kun tykinsuusta. Yksi kerta ruiskutin tyttöä suoraan silmään ja sit se sai raivarin! Siinä sitten juoksentelin rääkyvä vauva sylissä ja yritin etsiä harsoa TAI JOTAIN mihin tunkea ylimääräiset hullun lehmän maidot (niiden suihkutessa pitkin olkkaria). Sittenkun päästiin syömään niin vuorostani minä huusin kun koskee!  Kuvitelkaa tämä todella hellyyttävä ja rauhallinen hetki. :D

Nyikyisin osaan jo hallita tissejäni jonkin verran. Mutta suoraansanottuna en pidä imetyksestä. Sitä saa tehdä kokoajan vielä tässä vaiheessa! 

"Raskauden jälkeen olen toimintakykyinen ja aktiivinen äiti ja isyysloman aikana teemme jotain kivaa koko perheen kesken!"
-Paaaaaitsi jos synnytys on niin rankka että kuukaudenkaan jälkeen et ole kykenevä edes kunnolliseen kauppareissuun. Isyys- ja kesäloma oli henkalle pikemminkin "ole tyttöystäväsi omaishoitaja ja huolehdi myös vauvasta ja kodista -loma" :D

Muuta: 

-Vauva todellakin kakkaa varmaan miljoona kertaa päivässä, ainakin tämä meidän yksilö. Kertakäyttövaippojen vaihtaminenhan on ihan peace of cake, mutta jos vauvalla on paloauton punainen vaippaihottuma, niin joutuu siirtymään kestovaippoihin. Se tarkoittaa joka kerta harson taittelua, imujen ja riisipapereiden ja kuorien ja ties minkä asetteluja plus kakkauksen jälkeen kaikkien näiden (ja vaatteiden) huuhtelemista ja hankaamista sappisaippualla ja sen jälkeen pesemistä koneessa :D  Mutta mitä vain rakkaani pyllyn vuoksi <3

- OSTA HELPOSTI PUETTAVIA VAATTEITA. Kuten kietaisubodeja ja housuja missä on sukkaosio.
Esim meidän vauva syntymätraumoineen vihaa bodyn vetämistä pään yli. Kauheet raivarit!! Ja ei tuolla viuhtojalla pysy mitkään erilliset sukat ja tumput raajoissa. Suurin osa näistä vaatteista jää siis käyttämättä.

- Kesävauva ei välttämättä ole helpompi kun talvivauva! Musta ainakin ois helpompi pukea vaatetta sään mukaan, eikä yrittää viilentää tuota hiestä märkää, pää punaisena huutavaa mötkylää ja möllöttää sisällä :D Ihana tommonen keli, että tulee mutta on saakelin kuuma! Ei voi viedä vastasyntynyttä vaippasillaan sinne tuuleen pihakeinuun köllöttelemään. Ja itseasiassa sisälläkään tyyppi ei tykkää olla vaippasillaan!
=Hirveet raivarit taas

- Näihin kaikkiin ylläoleviin asioihin saat kulutettua KOKO päivän! No tuo tyttö kyllä harvinaisen paljon haluaa seurustella ja telkkarin kattominen on NIIIIIN siistiä. Siinä kun on kaikkia kivoja valoja ja ääniä :)

Mutta siinäpä ne! Sitten lyhyesti hyvät asiat, koska nää nyt on aika päivänselviä. MUTTA silti yllättäviä.

- Yllätyin siitä, kuinka SUURI tämä tunne on. MITEN PALJON, voitkaan rakastaa jotain toista ihmistä.
Tämä voi myös johtaa siihen, että olet ylineuroottinen tämän toisen ihmisen elämänkulusta ja turvallisuudesta, niinkun minä vähän olen :D Mutta isi tasapainottaa... Ja ehkä se siitä, kunhan hormonit taas tasottuu.

- Siitäkin olen iloinen, että tää ei tunnu musta yhtään niin rankalta mitä ajattelin! VAIKKA vauva huuta tällähetkellä mahavaivojaan suurimman osan päivästä. Ja unissaankin käivertää ja märisee ja vääntäytyy. Mutta ajattelen sen niin, että toista vaan koskee, ja sille ei nyt voi oikein mitään. Paitsi toki tehdään joka päivä masuhierontaa ja jalkajumppaa, sekä kannellaan kokoajan pystyasennossa, ynnämuuta. :D Mutta aivan hyvin jaksan näitä tehdä, koska tiedän että se helpottaa mun pikkusta <3 SIITÄ en tiedä että olisinko toista mieltä, jos tää ei nukkuis öitään hyvin. Mutta onneks nyt ainakin nukkuu!

- Mitä parisuhteeseen tulee, niin tottakai sitä on vaikea pitää yllä samalla tavalla, kun ennen vauvaa. Mielestäni kuitenkin olemme onnsituneet hyvin ja synnytys ja vaikeudet ainakin vaan vahvisti meidän sidettä, eikä suinkaan toisinpäin. Ja pitää muistaa että hän ei ole aina vauva, vaan vain pienen hetken :)

- Elämä todellakin menee ihan uusiksi. Mutta hyvällä tavalla :) Meillä on nyt ihan uusi TEHTÄVÄ. Eikä vaan seilata "turhanpäiväisenä" odottaen ja tavoitellen jotain, kuten työuran lentonousua tai lottovoittoa. MILLÄÄN muulla ei ole nyt merkitystä, kun sillä että saan hoitaa tuota öhisevää pikku pötkylää, ja seurata hänen kehityksen pieniä askelia. Miten onnellinen esimerkiksi voi olla siitä, kun ihminen nostaa päätään itse, tai KAKKAA!!! :D Kyynelkanavat aukesivat niin isillä kuin äitilläkin ainakin siinä vaiheessa, kun saatiin tuo ensimmäinen tarkoituksellinen hymy <3

Tässä aikaisempi YRITYS saada sitä kameralle... Fail.

Lopuksi:

Eilen illalla tajusin että nyt mulla on just semmonen olo, mitä halusinkin kun suunnittelimme Henkan kanssa tuon pikkusen "hankkimista".
Makasimme kaikki samassa sängyssä. Henkka ja vauva jo tuhisivat ja minä vaan ihmettelin ja mietin. Tunsin vasemmassa kädessä Henkan käden, ja oikeassa vauvan pienet sormet puristamassa etusormeani. Tuli semmoinen olo, että mun kuuluu olla JUST tässä. Eikä missään muualla. Ja JUST NÄIN haluan asioiden olevan nyt.

The end.

Nyt ootellaan vaan 6 viikon "hulinoita". Jolloin vauvoilla vissiin yleensä alkaa joku ultimaattinen huutokausi, kun elämä on rankkaa ja mikään ei ole hyvin. Katellaan minkälainen kirjoitus sit tulee :,D Olenko jo erimieltä elämästä. Mutta niinkuin olen joskus sanonut, mun kirjoituksissa ei välttämättä ole mitään järkeä. :D Kirjoitan miltä tuntuu milläkin hetkellä ja saatan vaihtaa mielipidettäni. Mutta sellasta se elämä on! Soronoo!

Rakkauvvella, Linda.

Synnytyskokemus

 "Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus."

Uskon että rakkaus tuota pientä nyyttiä kohtaan sai minut jaksamaan läpi tuon synnytyksen ja vielä käsittelemään sen jälkeenpäin. Prosessi on kesken, mutta niinkuin yllä sanottu, kaiken se kestää, toivoo ja kärsii. :) Periaatteessahan kaikki on kuitenkin täydellisesti: Ollaan molemmat hengissä <3

VAROITUS!

Jos et halua kuulla melko yksityiskohtaista tarinaa meidän tytön maailmaan tulemisesta ja minun omia näkemyksiä asioita kohtaan, niin älä lue. Tiedän kuitenkin että moni haluaa tarinan kuulla, niin aijon sen jakaa! Itseäni ainakin raskaanaollessa "helpotti" kauhutarinat synnytyksistä, koska se toi uskoa siihen, että niistä tosiaankin voi selvitä, vaikka kuinka rankkaa olisi! Näin kävi :)

Kuinkas kaikki menikään.... Tässä onkin paljon asiaa!

Perjantai 20.5.2016

Laskettuna päivänä n. klo 22 menivät lapsivedet. Henkka säntäsi paniikissa kahvinkeittoon luullen että NYT tuli lähtö :D Minä silläaikaa törötin kylpyhuoneessa ja hoin: "Jes. Jes. Jes. Vihdoin!"

Siinä sitten molemmat täpinöissämme pyörittiin ympäri taloa ja kasailtiin kamoja, kunnes:

Mitään ei tapahtunut.........

Ei supistuksen supistusta! Silloinkun niitä pitäisi tulla niin EI. Eli rauhassa saatiin jäädä kotiin nukkumaan. Mikä oli henkalle ainakin todella helppoa sen kahvipannullisen jälkeen! 8)

Lauantai 21.5.2016

Aamusta saavuimme sairaalalle, kun 12 tuntia oli kulunut vesien menosta. Sitten 18 tunnin jälkeen ruvettiin käynnistelemään synnytystä, kun mitään ei tapahtunut. Eli nappia naamaan.

No sittenpä rupesikin rytisemään! Klo 15 alkoivat supistukset. Sinnittelin katsoa suomen jäkispelin loppuun, mutta supistushuudot alkoivat mätsäämään jo maalintekohuutoja... 

Siitä sitten siirryttiin kylpyammeeseen kipuja lievittämään. Siellä ne alkoivat olla jo TODELLA kovia ja aloin olla kauhuissani... Mutta kuinka vähän tiesinkään :| 

Koko raskauden ajan pelkäsin, että miten synnytys meneee huonon selän ja lantionpohjan kroonisen lihasjännitystilan kanssa (tutut ongelmat jo ennen raskautta). NOH. Kyllähän se niin oli että supistukset olivat todella erilaisia, kun normaalisti. Kätilökin ihmetteli, että niissä ei ole mitään järkeä. Supistuksia tuli sarjatulella ja niiden välissä armotonta selkä ja lantiokipua. En saanut hetkenkään hengähdystaukoa.

Klo 00.18 laitettiin ensimmäinen epiduraali.... klo 00.45 toinen... Ei toiminut!! 

22.5.2016

Klo 3.50 aloin olla jo TODELLA väsynyt ja taju meinasi karata. Supistusta supistuksen perään ja kipu oli edelleen jatkuvaa. Kohdunsuulla ei silti ollut tapahtunut edistystä, koska en pystynyt rentouttamaan lihaksia missään välissä. Lääkäri päätyi laittamaan spinaalipuudutuksen (yleensä ei ensisynnyttäjille). Ah, sammuin kuin saunalyhty. Saatiin nukuttua tunti kaks kunnes taas heräsin kipuihin.

Klo 8:01 laitettiin kolmas epiduraalipuudutus, ei onnistunut. Klo 8:40 vaihtui anestesialääkäri joka sai kun saikin minulle sen puudutuksen toimimaan VIHDOIN! 

KLo 12:35 vielä VIIDES epiduraalipuudutus, lääkkeenanto (bolus).

Ponnistusvaihe klo 12.35

Onnistuneen puudutuksen aikana olin avautunut ja olin jo jotenkin tajuissani; muistankin asioita paremmin. Kätilö jätti meidät yksin aloittelemaan ponnistusta synnytyssaliin. Jaaaaaaa, mitenkäs se tehdään? "-No siitä vaan kokeilet."

Öööö.... Siinä menikin sitten hetki kun pähkäilin että miten se on järkevin suorittaa. Lopulta saatiin rytmi päälle ja Henkka kertoi mulle monitorilta, milloin supistus oli kovimmillaan ja kannatti ponnistaa (ja milloin hengittää :D ). 

Kätilö tuli takaisin huoneeseen.... "Äläpäs ponnista enää. Kohdunsuu on mennyt takas kiinnipäin, tässä on joku läppä edessä."

- NO ei helvetti.......................................

Eli ei mitään edistystä! 

Kahden tunnin ponnistuksen jälkeen ruvettiin miettimään että mitäs sitä nyt kun näin pitkään on jo mennyt eikä tyttö ole lähellekkään niin alhaalla, että saisi vielä imukuppia paikalleen. Eivät saaneet edes sitä skalppia paikalleen että olis voinut seurata vauvan sydänääniä. Se vähän huoletti :( Kaikki piuhat otettiin pois ja en nähnyt edes supistuksiakaan enää monitorilta. Todella hankala oli ponnistaa, kun selkäkipu sekoitti niin pahasti. Kipu oli edelleen jatkuvaa.

JOSTAIN. Sain maagisesti voimia. *PERKELE!* "Minähän en sektioon lähde kun olen tässä vuorokauden jo ollut näissä kivuissa. Nyt kerran vielä!" (no aika monta kertaa siinä vielä meni mutta...)

Tadaa.... 

Sunnuntaina klo 14.36 pieni kiukkuinen tyttömme saapui maailmaan!!

Mutta ei siinä vielä kaikki. PASKAPUHETTA oli se, että "kivut kyllä unohtuu kunhan saat nyytin syliin". Nyytti oli sylissäni vain hetken, kun minut kiidätettiin nukutettavaksi. Istukka ei enää jaksanut irrota itsekseen, joten se oli poistettava. Minä lähdin leikkaussaliin ja tyttö teholle. Voitte arvata Henkan huolen tässä kohtaa, kun ei oikein mitään edes kertoneet :( <3 Hätähän ei ollut suuri mutta kaikki oli niin hektistä ja uutta meille kuitenkin.

Tyttö vietiin sen takia teholle, koska lapsivesien menosta oli jo 40 tuntia ja 36 minuuttia. Pieni oli todella kipeä ja kosketusarka :( Eikun vaan kanyyli päähän ja antibiottia tulemaan. Vähän lisähappeakin tarvittiin ja ruokaa hän sai nenämahaletkulla. Voi kulta, mikä rankka reissu <3

Minulla meni istukan irrotuksessa joku muutama tunti, silläaikaa isi ja tytär saivat jo viettää laatuaikaa.

Tästä eteenpäin koko sairaalassa olo on myös mulla vähän hämäränpeitossa. Olin sen verran vahvoilla kipulääkkeillä että makasin vaan katetrin kanssa sängyssä enkä päässyt liikkumaan. En jooo edes sinne vessaan. Menetin verta 1,6 litraa ja hemoglobiini taisi olla 60. :D En nähnyt edes Henkan naamaa kunnolla kun vieressä istui. Neljä pussillista ne tais muhun sit lisäverta laittaa että saatiin lähemmäs kahdeksaakymmentä rauta-arvot...

Synnytyksen jälkeen sain vierailla pikkuisen luona sängyn kanssa hoitajien kuljettamana. Tapaamiset päättyivät kuitenkin aina siihen, kun minulle iski lääkkeistä huolimatta kipukohtaus enkä pystynyt pitämään lasta sylissäni. Ja eikun takaisin omalle osastolle... 

Itkin ja nukuin....itkin ja nukuin.... MAAILMAN KAUHEIN TUNNE!!! Olla erossa miehestä ja vastasyntyneestä lapsesta. Yksin kipujen kanssa. En osaa edes kuvailla. Luulin että kuolen siihen paikkaan :'( Halusin vaan halata molempia ja mennä kotiin. Mutta ei tullut kyllä kuuloonkaan....

Epätoivoisena yritin edes lypsää maitoa pikkuiselle, mutta ei siitä oikein mitään tullut kun olin itse niin kipeä ja allapäin.

VASTA TORSTAINA 26.5.2016 pääsin kunnolla edes imettämään tyttöäni. Sain jäädä yöksi lastenosastolle. Otin tytön kainaloon ja nukuimme maailman parhaat unet! Tälläkertaa itkin onnesta. Vihdoin on rakas sylissä <3 Maailman kallein aarre. Josta en luovu koskaan <3 (Arvatakaa valuuko kyyneleet nyt niagran putouksena :D )

PERJANTAINA 27.6 koitti onnen päivä.

Pääsimme kotiin. En ehkä olisi ollut ihan vielä kotiinlähtö kunnossa, mutta motivaatio poistua, oli ERITTÄIN SUURI. Sillä hetkellä vihasin sairaalaa ja kaikkea siihen liittyvää. Paitsi ruokaa. Ruoka oli hyvää. -Mutta sitä ei ollut tarpeeksi!!!! Yllättäen minut tuntien :D

EIKÄ SIINÄ VIELÄ KAIKKI......

Tässäkohtaa luulisi että lukisi "ja he elivät elämänsä onnellisena loppuun asti. The end." :D

Ehkä viikko synnytyksestä, aloin vähän epäilemään että ei ole kaikki kunnossa kun edelleenkään en pysty mitään tekemään kun koskee siihen kohtaan, mihin suoritettiin imukupin yhteydessä episiotomia, eli välilihan leikkaus. Tikkejä tuli mooooonta. 

Noh lyhyesti ja ytimekkäästi: päin persettähän se sekin meni, Neuvolan täti katsoi että tikit on revenneet ja limakalvon pullistuma tullut + hematooma. AI SIKS SE OLI NIIN KIPEÄ. Ja arvatkaa mitä: ON EDELLEEN. Nyt on yli kaksi viikkoa synnytyksestä ja en pysty vieläkään seisomaan 10 minuuttia kauempaa. Istuminenkin on hankalaa -ja imetys. :( EIKÖ TÄÄ KOSKAAN LOPU???

Ainiin ja selkä meni kans ihan muussiksi. Pullistuma vissiin aktivoitui ja ootan innolla millon pääsen kävelemään ja jumppaamaan sen kuntoon.

YHTEENVETO: paska reissu mutta tulipahan tehtyä.

Alatiesynnytykseen EN enää tällä kropalla lähde. Sektiolla seuraava kiitos. Alunperinkin olin sitä mieltä, mutta lääkärit saivat minut ylipuhuttua alatiesynnytykseen koska "ei oo ykskään selkä vielä katkennu synnytyksessä". No ei oo joo mutta ois aika paljon mukavammat muistot jäänyt sektiosta ja toipuminenkin ois ollut helpompaa vaikka kuinka toisin väitettiin... :(

NOH! Tosiaan... tulipahan tehtyä ja onneksi ollaan molemmat nyt hengissä ja suurinpiirtein terveitä!

Kiitos hei. Yritän vaan unohtaa kaiken ja päästä jonkinlaiseen arkeen kiinni... Kunhan vaan pääsisi edes vaikka kauppaan lähtemään niin olisi jo suuri elämys.

Kaikesta huolimatta olen nyt maailman onnellisin ÄITI. Ja rakastan pientä perhettäni yli kaiken <3

Arki on lähtenyt rullaamaan hyvin, olosuhteisiin nähden!
 

Loppuun vähän kuvia meidän pienestä ihmeestä <3 Hän on suhtautuu elämään hyvin rennoin ottein, mutta mielipiteensä osaa kyllä ilmaista! Ainakin ruuan suhteen.. Jos ei ole minuutin sisällä heräämisestä maidot mahassa niin syö vaikka harsotkin!

 Maitobaaritiskillä nuokkuja.... 8D

 

Päätä rupesi viikkoisena jo huimasti kannattelemaan!

 

Kantoliina oli jännä juttu!! :D Pallopää <3

Välillä pitää laittaa pakkopaitaan pikku toukka....

Taitaa tulla ruskeat silmät kun on niin tummat 8)

SEN PITUINEN SE.

Rakkauvella, Linda.

Ensi kerralla jos vähän kattellaan mitenkä meidän arki lähtee rullaamaan!

Idyllinen perhe(?)

Ihan ensimmäisenä.... Kiitos beibille, että sain ainakin Kanada matsin vielä katsoa suht rauhassa, vaikka vähän supistelikin. HUIKEE 4-0!!!!

Asiaan. Tämä on aika monta mielipidettä herättävä aihe joten lue loppuun jotta ymmärät koko näkemykseni ;)

Idyllinen perhe

Lähinnä nyt minua on mietityttänyt oman lapsuuteni ja tulevan perheeni taustojen "hauska" vastakkainasettelu.

Eli: Lapsena ja nuorena en voinut yhtään ymmärtää näitä "idyllisen perheen kansalaisia", enkä koskaan osannu ajatella itteäni moiseen kuvioon. Mutta onko meistä nyt kuitenkin tulossa JUURI SE, mitä joskus pidin niin kaukaisena ja jopa ärsyttävänä ilmiönä???

Idyllisen perheen kriteereitä:
- isä ja äiti + jälkikasvua
- omakotitalo asuntolainoineen
- autot ja kaikennäköistä vempelettä
- harrastukset ja muut mukavuudet
- vakityöpaikat
- rahaa ja aina jääkaappi pullollaan
- elämä kaikinpuolin mallillaan

......et seteraa. Suurinpiirteinhän me nuo täytetään.

Omassa perheessäni ei tosiaan ollut kyllä oikein mitään tuosta listasta :D Ihmettelin sellaisia ihmisiä kellä OLI KAIKKI. En osannut ajatellakaan miltä tuntuu kun on paljon omaisuutta ja mukavuuksia.. En kyllä myöskään ymmärtänyt että miksi niitä pitää olla...

Yksittäinen esimerkki tuli mieleen lapsuudesta: Lähdettiin kaverini kanssa karkkikauppaan, johon tyttö tietysti tarvisti rahaa isältään. Isä ojentaa pursuavasta kukkarostaan 5 euron setelin. Tytölle ei kelvannut, vaan halusi sen viereisen 10e setelin. Isä antoi, ja jatkoi hommiaan kysymättä mihin se käytetään. Minä olin varmaan leuka lattiassa...Ja musta oli niin absurdi ajatus sekin, että tällä perheellä oli omalla pihalla leikkimökki! "Siis kellä voi olla vara niin hienoon juttuun!" Se oli ehkä ainut mistä olin inan verran katellinen kolmasluokkalainen ;P Mut siitä kiittämättömyydestä en ollut kateellinen..."siis eiks sulle riitä toi?"

Lapsena en todellakaan saanut kaikkea mitä halusin. Enkä edes kysynyt! Miten mä voisin vaatia jotain materiaa, kun nään että äiti yrittää viimeiseen asti venyttää penniä, että saadaan perus hyvivointi katettua. Juttelinkin tästä äitin kanssa ja hän sanoikin, että rahaa ei ollut, mutta kyllä hän sen verran yritti, että mulla olis esim kunnolliset vaatteet päällä, mistä muut lapset ei kiusais.

Noh kuten arvata saattaa, niin kyllähän sitä kiusattiin silti...koska ei ollut tarpeeksi hienot.

Jossain vaiheessa ajattelin, että tuleeko meidän tytöstä nyt semmonen rahanruinaaja joka ei arvosta mitään. Hänellähän tulee olemaan just omakotitalo, molemmat vanhemmat, leluja, vaatteet ym.... Mutta sitten tajusin että ei, jos en anna sen tapahtua. EN aijo ostaa lapselleni (tai itselleni) ihan kaikkea, ihan vaan sen takia koska voidaan. Tai senkään takia, että täyttäisin jotain oman lapsuuteni tyhjiötä ja haluaisin taata lapselleni vaan parasta, koska en itse saanut. Ja tarkoituksella varmasti opetan erilaistakin näkökulmaa asioihin ja et ne tavarat "ei vaan tuu" jostain. Vaan ne ansaitaan.

Toki se riski on, että lapsi tulee kiusatuksi jos ei jotain ole ja kuten sanoin; minuakin kiusattiin sen takia...MUTTA! Arvatkaa kiinnostiko mua? Ei. Koska äiti oli opettanut että elämässä voi arvostaa ehkä muutakin kun kankaanpaloja ja käteistä. Olin tyytyväinen siihen että meillä oli pöydässä mun lempiruokaa, kananmunakastiketta ja perunaa! :)

Tällä arvomaailmalla todennäköisesti takaan myös sen, ettei oma lapseni tule kiusaamaan ketään näissä asioissa. Mikä on muuten surullisen yleistä nykysin!!!

Ja älkää nyt sit kärjistäkö... En tietenkään aijo kaikkea hupia imeä pois elämästä!

Mutta niiin. Minun ja Henkan tuleva perhe saattaa kuulostaa idylliseltä. On juurikin ne autot ja asuntolainat, ynnämuut ynnämuut, mutta en koskaan unohda elämänoppejani... Autot ei ole hienoimmat, vaan semmoset että ne tehtävänsä tekee...Asuntolainasta nyt ei päästä mihinkään. :D Ja oltais me voitu lähempää kaupunkiakin tämmönen pläntti ostaa ja käyttää siihen 180 000e plus ikeakalusteet. Talo ei ole uusi eikä hienokaan, mutta täällä vallitsee rakkaus ja kodikkuus <3 Rauhallisuus täällä ei vallitse :D Ja muutkin ei-niin-idylliseen perheeseen sopivat tunnetilat on sallittuja!
       Eli hmm... Olen ymmärtänyt että voi olla monenlaisia "idyllisiä perheitä", eikä vaan sellaisia mitä lapsena halveksuin. Minäkin haluan olla siellä jossain välimaastossa.


Yksi asia täytyy kyllä vielä mainita. Olen ikionnellinen siitä että tulevassa perheessäni on yksi noista kriteereistä: Äiti JA ISÄ. Senkin lapseni tulee oppimaan, ettei kaikilla ole, muttei sitä saa pitää mitenkään "outona" tai vähemmän hyvänä perheenä. Tai jos asuu vuokratalossa...tai jos ei ole autoa...tai koiraa...tai äiti ei ole aina pullantuoksuinen :D


Kuulostaa nyt siltä että olen joka-asiassa toitottamassa ettei saa nauttia saamastaan, koska jollain muulla on asiat huonommin. Mutta en sitä tarkoita... Tottakai SAA ELÄMÄSTÄ NAUTTIA! Nautin itsekin. Mutta ei sillä ajatuksella että materian määrä olisi suoraanverrannollinen onnellisuuden kanssa. Kyllä ihan hyvin oppisin taas asumaan ja olemaan niinkin, jos ei olis omaisuutta tai rahaa, tai edes "perusjuttuja".

Tulin siihen tulokseen siis ettei ei me olla mikään idyllinen perhe sanan mielikuvaisessa merkityksessä. Ollaan idyllinen perhe sillä ihanalla tavalla kun ollaan, ja niin moni muukin perhe on, vaikka ei olisi kaikkia herkkuja lautasella. :)

Kotiteollisuus- Helvetistä itään olkoon tämän päivän biisi!

Tämmöstä tänään. Jatketaan pohdintoja ja ODOTTELUA!

Nyt rv 39+5. Laskettuaika siis ylihuomenna! Omasta mahastani otan kuvan vasta ensi postaukseen, mutta tässäpä vastaava

Rakkauvvella, Linda

¤Teen yhteenvetopostauksen koko raskaudesta ja synnytyksestä sit kunhan se joskus olis päätöksessä. Ja sit kun jaksan. :D

Sunnuntaisettinä synnytystapa-arvio

KLARA VAPPEN!!! 

Tässäpä taas omakokemuksiin perustuva infopläjäys, mitä tapahtuu synnytystapa-arviossa!

28.4.2016, Äitipoli PKKS

- verenpaineet ja virtsanäyte

- ultralla vauvan mittojen, lapsiveden, kohdun ym tsekkaus.
- sisätutkimus; kohdunkaulan tilanne ja lantion soveltuvuus kyseisen vauvan synnyttämiseen.

- keskustelua ja alustavaa toimintasuunnitelmaa

Tiesittekö, että kaikki neuvola ja äitipoli käynnit kirjataan Omakantaan? Sieltä voit käydä lukemassa mitä sinusta on kirjoiteltu, jos ja kun ne aina menee ohi ;) Tässäpä suoraan copy pastella minun synnytystapa-arvio käynti rv 36+6.

Esitiedot (anamneesi)
Esitiedot: Ensisynnyttäjä, pituus n.155 cm, itse syntynyt sektiolla ilmeisimmin toksemia raskaus ollut kyseessä ja äidin myöhemmät lapset myös sektoitu. Selkäsärkyjä potenut ja lantionpohjan lihasspasmeja. Käynyt sype-kätilöllä. Epäillyt hieman mahtuvuusasioita. Ei synnytystä pelkää. Lapsi on liikkunut hyvin ja verenpaineet ailahtelevaiset olleet.

Nykytila (status)
Nykytila: Statuksessa siro kohtu. 

Tutkimukset
Kuvantaminen: Uä:ssä sikiö rt:ssä, kasvu on tuolla reilun 10 % käyrällä. Vettä normaalisti. Sopusuhtaisen oloinen lapsi. Napasuoni, cerebri media virtaukset hyvät. Trikuspidaaliläppä ei vuoda, lapsi liikkuu ja hengittelee. 

Muut tutkim.: Tarjoutuva osa jo matalalla lantiossa, vajaa pari senttiä puolikiinteää kanavaa jäljellä. Lantio on alhaalta säännöllisen oloinen. 

Suunnitelma
Keskusteltu synnytyksestä ja synnytyksen kulusta. Mielestäni edellytykset hyvään synnytykseen olemassa. Lapsi on tullut hieman pienemmälle kasvukäyrälle, mutta katsotaan kasvukontrolli parin viikon päähän. Liikkeitä seurailee. 
Diagnoosi
Päädiagnoosi: Z35.8 Muun riskiraskauden seuranta

(Kiva olisi, kun nämä kaikki kertoisivat siinäkin tilanteessa, eikä vaan omakantaan :) Piti itse kysellä... Lääkäri vaan sanoi että "joo pää tuntuu tässä ja hyvin on tuloillaan". Sitten olisi laittanut kotia. Mutta jatkoin vähän keskustelua...)

SUOMENNETTUNA, "lantion lihasspasmit" tarkoittaa että minulla on kokoajan sisäisiä lantion kipuja johtuen niiden kireydestä.. Ollut varmaan 10vuotta... PLUS nää hiton selkävaivat. PLUS tämä hurja kokoni. Syytä siis katsoa vauvan suuntaa-antava paino hyvissä ajoin ja arvioida alatiesynnytyksen onnistuminen... Viikolla 27 kun vauvan painoarvio meni siellä yläkäyrää lähempänä, niin rupesi vähän mietityttämään kieltämättä! Ei tästä ruhosta mitään nelikiloista puserreta :D

Kaikki oli siis ok, mutta HUH, olipahan hankala päästä tuohon arvioon!! Taas vaihteeksi sai turhaan vääntää.. Toiset taas pääsee ilman mitään ja vaikkei haluaisikaan... -.-' Minä jouduin menemään ensin PELKOPOLILLE. Jossa jouduin ehkä vähän hermoni menettäen selittämään, että en pelkää sitä saamarin synnytyskipua, vaan ihan loogisesti ajateltuna tässä on niin monta kysymysmerkkiä, että haluan ARVION ja tutkimuksen. Tuo pelkopolikäynti oli siis ihan turha, ja jos olisi neuvolantäti lukenut, että äitipolilta on kirjoitettu viikolla 27, että synnytystapa-arviointi tehtävä viimeistään viikolla 37, niin olisin säästänyt monta hermoa, turhan pelkopolikäynnin ja 41 euroa.

Noh eniveis, pääsinpähän lopulta ja arvion tehnyt lääkäri sai minut nyt vakuuttuneeksi siitä, että voidaan edes yrittää alatiesynnytystä, jos vauva ei enää hirveästi kasvaisi. Jos tuntuu ettei onnistu niin mennään sitten sektiolla. Hyvä että kuitenkin tietävät sitten varautua siihenkin.
Lähinnä vaan toivon, että voimat riittäisi ponnistaa, eikä selän pullistuma tekisi nyt sitä, että jaloista lähtee tunto ja alaselkä lukittautuu kipujen kera...Niinkuin on jo monesti käynyt ilman synnytyksiäkin... :S

Vauvan paino oli tosiaan hänen arvion mukaan nyt tyssähtänyt ja pudonnut jopa normaalikäyrän alapuolelle, kun se ennen oli yläpuolella. Mutta varmuuden vuoksi antoi konrtolliajan parin viikon päähän, että tsekataan uudestaan tilanne. Kokoarviot ovat aina suuntaa-antavia ja voivat muuttua aika paljonkin. Kiva että sain toisen ajan vielä, niin saadaan uusi arvio ja ei tarvitse synnytyksessä jännittää, että minkälaisen kasvuspurtin se nyt on ottanut tälläaikaa...

Jos vauvan kasvu ei olisi käyrällä pudonnut ja vauva ei olisi ollut noin alhaalla raivotarjonnassa, niin voisin olla vähän erimieltä alatiesynnytyksestä. Mutta onneksi näin päin! :) Katsotaan taas mitä tulevan pitää. Lähden aika "takki auki" - asenteella nyt synnyttämään vielä tässä vaiheessa.


Et sellasta! Maanantaina taas neuvola...

19 PÄIVÄÄ JÄLJELLÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! 

...laskettuun. Katotaan niin oottelen vielä kesäkuussakin.... ;D

Rakkauvvella, Linda

Lista vauvan tarvikkeista + sairaalakassi

Vietän toipumisaikaa "kiireisestä" viikonlopusta. Ennenhän tommonen viikonloppu olisi ollut luksusloma! Sukulaiset käymässä, synnytysvalmennus, laatuaikaa kavereiden kanssa, työpaikan virkistäymisiltaa ja synttärijuhlaa... Mutta nyt kun piti selviytä moneen paikkaan ja vielä vähän valvoakin niin tässä on nyt mennyt kolme päivää nukkuessa... Voisin vaan tursottaa ihan kokoajan! Tää on kyllä sitä luokkaa, että tuli mieleen, että joko se synnytystä varten minua pakkonukuttaa/kerryttää voimia. (Toivossa on hyvä elää) Pakkasin jo sairaalakassin valmiiksi ja laitoin senkin sisältölistan loppuun. :D

Mutta tässäpä lupaamani postaus: Mitä tarvikkeita vauvalle????Yksinkertaisesti vaan listaan, mitä itse olen hankkinut/saanut, tai meinaan vielä hankkia. Esim lääkekaappi on kyllä vaiheessa vielä...

Ja moni on tähän kohtaan sanonut että "vauvahan ei tarvitse kuin lämpimät vaatteet, maitoa ja rakkautta", mutta ajattelin kyllä että vauvalla on hyvä olla kuitenkin vähän muutakin ;) Esim. vaunut, kaukalot ym välttämättömät ja "turhakkeita" sitten siksi, koska välillä en jaksa rakkauden voimalla toimia :D Vaan haluan tavaroita helpottamaan arkeani. Jokainen tyylillään :)  Nämä on nyt ihan random järjestyksessä...Kuvat netistä.

Tarvikkeet:

- Vaunut, meillä brion kombit, eli saa rattaiksi myöhemmin. En hankkinut matkarattaita tai semmoisia mihin saa turvaistuimen kiinni, koska matkarattaat vähän huterat ja me ei paljoa kaupungissa liikuta. Pärjätään noillakin! (ilmaiset myös). Kaupoissa on kyllä kärrit missä on vauvoille istuin niin ei tarvitse vaunuja kauppaan.

- Vaunuihin tuulensuojakangas, itikkaverkko jos tarvis, sadesuoja... itikkaverkko myös turvakaukalolle. Meille ainakin must kun ollaan paljon mökillä ym.

- Turvakaukalo, ostin uutena koska turvallisuudesta en tingi: Britaxin babysafe plus. Hyvät arvostelut ja istuma-asento näytti paremmalta kuin vaikka gracon kaukaloissa. Tarjouksesta löysin telakan kanssa 190e koko höskä, norm.270e. Tuossa myös isofix mahdollisuus jos on semmonen auto mihin käy.

- Sänky. Meillä kaksi pinnistä, koska halusin yhden pienemmän laskeutuvalla laidalla meidän makkariin, mutta myös tytön omaan huoneeseen isomman pinniksen missä voi päiväunet ym nukkua. On kuitenkin se oma huone isin ja äidin huoneen lisäksi. Rullat alla plussaa. (maksoin yht  20e kierrätyksestä ja tori.fi)

- Sitteri 

- Pari makuupussia (tulee vaunuihin)

- Kantoliina, kantopussi, kantoreppu.. mistä nyt tykkää. Mulla kaikki saatuna niin voi kokeilla :)

- Vanna + teline jos haluaa, meillä ei

Vaatteet: 

Meillä näitä nyt on joka kokoa varmaan teini-ikäseksi asti mutta luettelen vaan mitä oon ajatellut ensi kuukausia varten. Ja huom, tämä syntyy toukokuussa niin ei tarvi talvivaatteita.

- Muutama koon 50 body ja housut, nämä jää kuitenkin heti pieneksi jos mahtuu alunperinkään.

- Koossa 56-68 normi- ja kietaisubodeja; lyhyt ja pitkähihaisia, housuja, sukkiksia, potkupukuja, yöpukuja, sukkia, myssyjä.... Näitä onkin sit laatikot täynnä.

- ohuita tumppuja ettei raavi itseään

- muutama "nallepuku", eli sellaisia fleecen tapaisia kokopukuja, mitä voi vaunuissa ja matkustaessa käyttää

- muutama huppari-housut-tossut kokonaisuus

- huppupyyhkeitä pari ja itse ostin pikkuisen kylpytakin kun oli niin ylisöpö.... ;)

-unipusseja pari jos toinen yrjöytyy.

Ehkä alle 20 eurolla olen itse ostanut vaatteita... niitä vaan tulee usko pois!

Vauvan sänky:

- Makkariin siis laskeutuvalla laidalla oleva pinnasänky (eli periaatteessa nukkuu omasssa sängyssä mutta on yhdistettynä meidän sänkyyn ja saa ilman nousemisia vetäistyä viekkuun tarvittaessa)

-Vauvanpesä + erillinen pestävä päällinen (tällä voin sit vetästä vauvan viereen ja ei tarvitse pelätä että pyörinkö päälle jos nukahdan. Plus vauvalla on turvallinen olo ja tätä voi käyttää vaikka sohvalla/lattiallakin päivällä, alle 10e käytettynä

 

- Patja kannattaa ostaa uutena! Ikeasta sai halvalla n.15e

- Vedenkestävät patjansuojukset omaan ja vauvan sänkyyn yht. ehkä 50e. Ei tarvi koko petaria vaihtaa sit jos kaikki on maidossa, kakassa ja pississä ja missälie :D

- Pissa-alustoja myös niin ei tarvitse välttämättä kuin ne vaihtaa. Näitä tarvii myöhemminkin!

- Alle 10 lakanat, pussilakanat. Tyynyliinoja ja tyynyjäkin on tullut, mutta vauva ei niitä tarvitse

- itkuhäly (halutessa kätkyt häly, esim jos nukkuu ihan erilleen, meillä ei ole) käytettynä 20e

Hoitopöytä:

 - Niin, itse hoitopöytä. Meillä vetolaatikollinen + ylähyllyt, niin saa sinne vaatteet, vaipat, harsot ym lähelle ja yhteen kasaan. Jos sängyllä vaihtais niin sit ne muutkin kamat on siinä sängyllä aina...

- Hoitoalusta + vaihdettava päällinen, ikea yht. 15e

- Kosteusliinoja (ilmaset näytepakkauksista)

- Talkki?  (ps aika tujun hajunen oli ainakin natusanin talkki että ei sitä ainakaa meidän vauvalle :D En ees tajunnut ajatella et niihin hajusteita laitettas -.-' Perunajauho käy myös.)

- Perusvoide (ei tarvitse laittaa jos vauvan iho ei ole kuiva)

- Tuttirasia, ei montaa tuttia jos jääkin käyttämättä.

- Vanulaput ja puikot 

Vauvan ja äidin lääkekaappi
-nenäfriida

-vitamiinitipat

- nestemäinen panadol 

-bepanthen

-korva-/otsakuumemittari

-kynsisakset

(-kylpymittari)

-sinkkivoide, meillä ei tätä kyllä... (jotkut kehuu jotkut haukkuu, riippuu varmaan vauvasta käykö)

-desinfiointiaine navalle

-nännivoide 

-kunnon siteet jälkivuotoa varten

-kaalinlehtiä jääkaappiin jos imetys kivuliasta! Toki ei tartte etukäteen säilytellä, mut ihan näin vinkkinä vaan  ;D

Muuta:

- toinen hoitoalusta esim kodinhoitohuoneeseen tulee meille

- pari lattiapeittoa missä voi köllötellä

- tuttipullot, meillä taitaa olla joku 5-7kpl

-pulloharja tuttien ja pullojen pesemiseen, pihdit sterilointiin. Huomasin että hankala nostella jollain kapustoilla tuttipulloja ym kiehuvasta kattilasta!

- niitä harsoja miljoona.

- kestovaippoja kokeiluun (no niitäkin on laatikollinen mutta... :D niitä menee sit jos käyttää! Parempi vauvan iholle ja oppisi nopeammin kuivaksi)

- kertakäyttövaippoja, 1 pkt ostin ykköskokoa, kakkoskokoa on paaaaljon. Katsotaan kumpaa menee

- Hoitolaukku johon: pieniä pyyhkeitä pari, vaihtoalusta, vaippoja, harsoja, vaihtovaatteet, kosteuspyyhkeitä, vedenkestävä pussi märille/likasille vaatteille/vaipoille. Itselle liivinsuojuksia ja muut imetysjutut. Tuttipullo, tuttirasia.

-Meillä pimennysverhot ja yövalo. Jos vauva nukkus vaikka paremmin kun ei rämpsytellä pöytävaloja.

-Varaa pakkaseen vieraille tarjottavaa ja itselles ruoka-annoksia. Ei tarvitse ruveta siinä hääräämään sitten vauva toisessa kainalossa.

-Vauvanvaatteille hajusteetonta pesuainetta, ei huuhteluainetta

-Imetykseen rintapumppu, imetysliivejä ja paitoja, liivinsuojuksia, se nännivoide, minigrip pusseja jos maitoa tulee liikaa ja haluaa pakastaa, sitten imetystyyny: ajattelin että turha, kunnes sain lainaan! Tämmönen napakka on hyvä myös nukkuessa. Voi käyttää normi tyynyjä mutta kyllä tää on kuitenkin parempi :)

HUOM! tähän väliin.... Lista ei tarkoita että SINUN pitäisi hankkia kaikki nämä asiat. Meille nämä tulivat puoliksi itsestään ja itse koen kaiken tarpeelliseksi. Ja mikäs siinä kun tilaakin on! :) Tarkoituksena linnottautua kotiin vauvan syntymän jälkeen joksikin aikaa, niin ei tarvitse heti säntäillä ostelemaan kamoja. Ja nämähän voi aina sit laittaa etiäpäin jos kokee, ettei jotain tarvitsekaan :) 

Sairaalakassi 

Tiedän että synnytyksen lähetessä suurin osa tämän pakkailee ja ei osaa raskausväsymyksissään miettiä mitä sinne laittaisi, niin tässäpä minun esimerkki ;) Tein vauvalle ja minulle omat. Vauvalle tämä jää hoitolaukuksi nin siellä nyt on vähän semmoista mitä ei välttämättä edes sairaalassa tarvitse mutta onpahan nyt kun mahtuu mukaan.

Vauvalle:

- kokoa 50 ja 56 bodeja parit, housut, sukat, myssy tumput, huppari

- nallehaalari kotimatkalle koko 56

- pari vaippaa ja harsoa

- kosteuspyyhkeitä

- tutti varuilta

- unipussi

Isi tuo tullessaan sitten turvakaukalon ym. Vaatteetkin olisi voinut isi tuoda mutta onhan niitä kiva siellä hypistellä ja kokeilla sitten toiselle jo aijemmin ;D ¨

Mammalle:

- mukavat vaatteet: kollarit, huppari, löysä paita,sukat, alkkareita ym.....

- NEUVOLAKORTTI. Jos et muuta muista, niin muista tämä!

- imetysliivit ja suojukset (käytän nyt jo liivejä koska normaalit ahdistaa)

- kamera+laturi

- kuulokkeet (puhelimeen latasin spotify:n)

- korvatulpat

- omat hygieniajutut: hammasharja, naamajutut, shamppoo, hoitoaine, hiusharja

- kunnon siteitä jälkivuotoa varten, löytyy varmaan sairaalaltakin mut otinpa kuitenkin

- Sit tietty jotain HERKKUA!! 

Jaaa-a oonkohan unohtanut jotain... Ei sitä kyllä loppujenlopuks ihan hirveesti ookkaan tavaraa... vaikka onkin... Mutta voisi olla enemmänkin turhakkeita!

Lisäilen jos tulee jotain vielä mieleen...  Ens viikolla vyöhyketerapiaa, synnytystapa-arviota ym... kerron siitä sitten :)

Nyt en lupaa taas sunnuntaisettiä tällä väsymyksellä... ai kamala jos tämää vielä pahenee vaikka :|

HYVÄÄ ALKANUTTA VIIKKOA!!!

Rakkauvella, Linda.