♪ Täytyy jaksaa! ♪

Mulla on tässä nyt pari päivää ollu ylitsepääsemätön fiilis siitä, että haluan tehdä katoamistempun.

Haluan poistaa facebookin, whatsapin, yritystiedot ja mielellään myös henkilötunnuksen. Lopetan kaikki harrastukset, linnottaudun oksennusharsojen keskelle kotiin Neelan kanssa enkä enää koskaan puhkaise kuplaa. Onks teilläkin tämmöstä joskus? Haluat vaan painaa "OFF" nappia aivoista. 

(Just nyt minun on saatava ressata! ymmärrättehän? :D En oikeesti kadota tietojani.. )

Vai onks tää vaan joku äitisyndrooma? Meneekö tää ees ohi?

Nyt musta tuntuu että tässä on ollut NIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIN paljon kaikkea. En pääse hetkeksikään nauttimaan kotiarjesta. Nyt on varpaat paketissa ja seuraava etappi on taas keskussairaala kun ruvetaan tutkimaan muita juttuja vielä. EMMÄÄ JAKSA...

Mutta täytyy jaksaa? "Nuori kun on ja elämä edessä!". "AJATTELE POSITIIVISESTI!"
Kokoajan mun PITÄIS tehdä jotain. NO onko muka pakko?

Ei ttu välttämättä jaksa :D

Mulla ainakin mielikuva 24 vuotiaasta nuoresta naisesta on semmoinen, että hän harrastaa kuntosalia neljä kertaa viikossa, tai ainakin väittää harrastavansa. Hän tekee säännöllisin väliajoin positiivisia päivityksiä elämän hienoudesta ja siitä, kun saa olla nuori ja vetreä. Hän syö ja nukkuu hyvin, mutta muistaa myös tuulettaa päätä urakalla. Hän on onnellinen ja kulkee silmät sydämenmuotoisina seuraavaan bisnespalaveriin, ihaillen samalla syksyn värejä.

Mulla ei oo nyt semmonen olo.  Enkä fyysisesti voi suorittaa. Tunnen itteni 84 vuotiaaks rollaattorikansalaiseksi ja haluan keskustella puhelinmyyjien kanssa. Ja mennä bingoon.

Mun pitää nyt mennä itteeni.... Tällähetkellä en veny kaikkeen! Mutta en voi jäädä tähän leikkimatollekaan. 

Palataan kunhan olen saanu nää ajatukset johonki lokeroihin. Nyt tartteen PAUSSIN. Peace.

Älkää kaverit unohtako minua! Hoidan tässä nyt itteni kuntoon, ainakin ajatuksen tasolla. Huomenna voin olla jo erimieltä.

Rakkauvvella, Linda

#Mombien arkipäivä

Klo 4.52 Herään, kun valoeristyksenä toiminut Maisa Hiiri -kirja valahtaa lattialle naamani päältä. Aamuaurinko tulvii silmäpussien välistä havahduttamaan zombin uuteen päivään (tunnetaan myös nimellä: mombie). No onhan tuo jo aika noustakin!

Kaikki nukkuu ja päätän käyttää tilaisuutta hyväkseni: MEEN VESSAAN ihan rauhassa.
Kunnes kuuluu "mmmmyyyyyäää................". Neela aloittaa omaperäisen itkunsa. :P (noin kymmenes kerta yön mittaan)
En kerkeä vessaan vaan säntään sieltä ulos yökkäri puoliks päällä. Valmistan maidot, rauhoittelen ja syötän palosireenin. Ja *PRÖÖÖT*. Jes niska-kakka.


Klo 6.10 Vilkaisen taas kelloa ja päätän simahtaa vielä hetkeksi, kunnes Henkan herätyskello soi klo 6.20 ja viimesetkin unimatin jätökset karisevat silmistä. Luovutan. :D

Tässä välissä syöpötellään, puetaan 10 kertaa, väsätään ja vaihdellaan kestovaippaa, käydään vaunulenkillä, leikitään pupulla, ankalla ja helistimellä, pestään pyykit ja siivotaan, luetaan kirjoja, tehdään kääntymisharjoituksia, tanssitaan peppi pitkätossun tahtiin ja selvitellään muutama kiukkukohtaus. Sitten vilkaisen kelloa: Yksitoista.

YKSITOISTA?! *odottaa jo yöunille pääsyä*



Klo 12-13 Saan Neelan vaihtelevalla menestyksellä tainnutettua pidemmille päiväunille. Neitihän ei omasta tahdostaan rupee kauneusunilleen, vaan hänet täytyy sinne laittaa. Tämä tapahtuu usein huutokonsertin kera, jossa kapellimestari väsyy ennen orkestroijaa. Mutta yhä useammin hän tyytyy jo ihan kiltisti kohtaloonsa :)

Klo 17 Täytyy keksiä jotain jännää iltaäksöniä! Tällöin Neela onkin yleensä tosi hyvällä päällä ja oikein viihdyttävä tyyppi <3 Mutta jos vaan möllötetään, niin siitä ei tuu mitään.

Klo 19 Viimestään alkaa yliväsymyshirviö ottaa vallan suloisesta pikkuvauvastamme ja yhenäkin sille kasvaa taas sarvet päähän ja naama muuttuu punaiseksi.
Tähän ei auta mikään muu, kuin iltasatu, jonka jälkeen saattelemme pikku pirulaisen yöunille.

Klo 22 Mennessä olen siivonnut päivän sotkut ja valmistellut kaikki yösyöttöjä ja huomista aamua varten. OMA AIKA! Onpa iha........zzZZzzz..... Kroooh pyyh.....

Klo 24 Olen juuri saavuttamassa REM-unen ihanan nirvanatilan, kunnes: "myyyäääääää......"



The end. Ja sitten kaikki alusta! :)

Tätä kutsutaan 3kk iän "hulinakaudeksi". Esim. unen laatu ja sykli muuttuu ja vauva oppii hirveästi uusia asioita, mitkä aiheuttavat levottomuutta. Varsinkin kun on koliikki taustalla, niin täällä kiihdytään nollasta sataseen alta aikayksikön :D

Mutta mitä tästä jaksosta tulen muistamaan? -Sen ihanan ekan naurun, uudet ilmeet ja oivallukset, sekä ihanan rauhalliset satuhetket. Sen pienen käden, joka puristaa etusormeani, jotta pienokainen tuntisi matkansa höyhensaarille turvalliseksi. <3

Tämäkin vaihe alkaa olla nyt selätetty! Päivä ja yöunet alkaa luistamaan ja minulla on taas aikaa kirjoitella blogia, olla normaali ihminen ja odotella seuraavaa hulinavaihetta! :D Nyt viskaankin jalat pöydälle ja rupean lukemaan. Siis....LUKEMAAN. Enkä edes nukahda välttämättä ihan ekalla sivulla.... Ihanaa viikkoa kaikille :)  <3

Ps. Aloitin kuntoilun. Kerron siitä lisää jahka motivaatio säilyy.