Rakkaat lukijat.....
Kello on 23.07, mutta pakko oli taas palata näppäimistön ääreen, sillä en malttanut jättää tätä aihetta mieleeni. ;)
Viime viikolla minä ja Henkka julkaisimme somessa uutisia, mikä ilmeisesti sai monen leuan lattiaan. Suurin osa ystävistäni ei tiennyt, että ostaa päräytimme omakotitalon, kihlauduimme 13.10.2015 ja odotamme nyt ensimmäistä vauvaamme; joka on siis tyttö!
Pöyristyin suoraan sanottuna ihmisten reaktioista! Onnitteluiden sijaan saatiin lähinnä ihmeellisiä hymähtelyitä ja kummastuneita katseita. Ja kaiken huippuna todella ajattelemattomia kommentteja.
(Toki lähimmät ystävämme ja ihmiset jotka meidät oikeasti tuntee ja tietää, eivät tehneet näin. Kiitos siitä! Olette todella tärkeitä.)
Taustatietoa
Mennäänpäs taas henkilökohtaisuuksiin. Mutta niinkun olen jo sanonut, se ei minua haittaa! Ja HALUAN kertoa tämän . En oleta että mielipiteet muuttuu, mutta ainakin haluan nyt laittaa osalle jauhot suuhun hetkeksi, ja nauttia onnellisuudestani. Taas tulee pitkä teksti hetken mielijohteesta.. Yritän petrata ensikerralla ;D Mutta tämä on niin kutkuttava aihe!
Eli miksi ihmisiä tämä uutinen nyt niin kummastuttaa? Varmaan siksi, että Henkan kanssa meillä oli ensimmäinen vuosipäivä vasta 23.8.2015 ;)
Tavatessamme olimme molemmat vain ihmisen riekaleita!! :D Molemmilla oli takana pitkä suhde, josta olimme noin samaan aikaan eronneet. Nämä suhteet aiheuttivat meille sellaisen asenteen, että "En edes jaksa uskoa nyt, että löytäisin kaltaiseni". Minulla ainakin kriteerit oli niin korkealla tuossa vaiheessa, että uskoin ettei niitä täyttävää henkilöä vaan löydy. Enkä tyytyisi vähempään, koska olin kantapään kautta sen juuri todennut hyödyttömäksi.
Tapasimme elokuussa 2014 eräissä tupareissa ja olimme toisillemme siis täysin tuntemattomia ihmisiä,. En kuitenkaan illan jälkeen saanut pois sitä fiilistä, että tuossa henkilössä oli jotain niin tuttua ja turvallista. Plus valloittavat nappisilmät :D Parin viikon päästä tapasimme sitten uudestaan kahden kesken ja pääsimme paremmin juttelemaan.
Juttelu onkin ollut meidän suhteen kivijalka. Koko homma rupesi toimimaan niin, että molemmat kertoi lähes heti kättelyssä omat pahimmat puolet ja kipeimmät aiheet. Tuolloin ongelmaa riitti nimittäin puolin ja toisin! Kummallakaan ei ollut mitään menetettävää, joten sama oli paljastaa kaikki heti. "Tässä on mun kortit, tykkää tai älä."
Huomasinkin että sain tästä uudesta ihmisestä mun tärkeimmän voimavaran, joka kantoi läpi kaiken sen, mistä luulin etten jaksaisi tarpoa. Ja voitte uskoa, HÄN SAI KESTÄÄ VAIKKA MITÄ! Kertaakaan ei kuitenkaan lähtenyt karkuun vaikka kaikki oli niin sekaisin.
Onneksi ei lähtenyt! Painava syy siihen oli se, että huomattiin meillä olevan todella samanlainen ajatus- ja arvomaailma. Yritin kovasti keksiä asioita, miksi tämä mies ei olisi minulle hyvä elämänkumppani. MUTTA EN KEKSINYT! Siinäpä edessäni oli nyt kaikki ne kriteerit täytettynä mitä olin listalleni laittanut. En vaan olettanut että oisin ainakaan noin NOPEASTI löytänyt moista kummatusta. Mutta kun kerran sellainen oli minulle räätälöity ja ojennettu, niin miksi ihmeessä olisin päästänyt irti???
Siksikö että on joku tietty aika, mikä pitää olla sinkkuna ennenkuin voi nostaa päänsä hiekasta? Siksikö että olisi pitänyt ajatella taas mitä muut ihmiset ajattelevat? Niin... Sitten olisin vieläkin yksin ajattelemassa että oi miksi en tarttunut hetkeen.
Tapasimme elokuussa 2014 eräissä tupareissa ja olimme toisillemme siis täysin tuntemattomia ihmisiä,. En kuitenkaan illan jälkeen saanut pois sitä fiilistä, että tuossa henkilössä oli jotain niin tuttua ja turvallista. Plus valloittavat nappisilmät :D Parin viikon päästä tapasimme sitten uudestaan kahden kesken ja pääsimme paremmin juttelemaan.
Juttelu onkin ollut meidän suhteen kivijalka. Koko homma rupesi toimimaan niin, että molemmat kertoi lähes heti kättelyssä omat pahimmat puolet ja kipeimmät aiheet. Tuolloin ongelmaa riitti nimittäin puolin ja toisin! Kummallakaan ei ollut mitään menetettävää, joten sama oli paljastaa kaikki heti. "Tässä on mun kortit, tykkää tai älä."
Huomasinkin että sain tästä uudesta ihmisestä mun tärkeimmän voimavaran, joka kantoi läpi kaiken sen, mistä luulin etten jaksaisi tarpoa. Ja voitte uskoa, HÄN SAI KESTÄÄ VAIKKA MITÄ! Kertaakaan ei kuitenkaan lähtenyt karkuun vaikka kaikki oli niin sekaisin.
Onneksi ei lähtenyt! Painava syy siihen oli se, että huomattiin meillä olevan todella samanlainen ajatus- ja arvomaailma. Yritin kovasti keksiä asioita, miksi tämä mies ei olisi minulle hyvä elämänkumppani. MUTTA EN KEKSINYT! Siinäpä edessäni oli nyt kaikki ne kriteerit täytettynä mitä olin listalleni laittanut. En vaan olettanut että oisin ainakaan noin NOPEASTI löytänyt moista kummatusta. Mutta kun kerran sellainen oli minulle räätälöity ja ojennettu, niin miksi ihmeessä olisin päästänyt irti???
Siksikö että on joku tietty aika, mikä pitää olla sinkkuna ennenkuin voi nostaa päänsä hiekasta? Siksikö että olisi pitänyt ajatella taas mitä muut ihmiset ajattelevat? Niin... Sitten olisin vieläkin yksin ajattelemassa että oi miksi en tarttunut hetkeen.
Perheen perustaminen
En lörpöttele mitä kaikkea tässä välissä tapahtui, vaan nyt mennään asiaan. Suurin osa on sitä miettinyt ja moni kysynytkin; Oliko meidän tuleva tyttö vahinko vai ollaanko ihan sekaisin? Vastaus; ei kumpaakaan. No ehkä vähän jälkimmäistä 8)
Niinkuin jo totesin, meillä oli todella samanlainen arvomaailma. Yksi tärkeimmistä arvoista ja tavoitteista oli oma talo jossain ihan muualla kun kerrostalossa keskustassa ja oma perhe, (Huom! saattaa yleensä sisältää pieniä määriä lapsia.)
VIHASIN asua kaupungissa mitäänsanomattomana vätyksenä pikku yksiössäni ja olin kokoajan hermo kireällä. Sen takia olin säästänyt rahaa niin pitkään kun olen asunutkin yksin, eli 17 vuotiaasta asti. Säästin sitä vain ja ainoastaan taloa varten. Onneksi Henkkakin oli säästänyt ja nyt saatiin sitten oma talo ostettua ilman mitään takaajia tai muiden rahoja. JA mitäs sitten vaikka ei olla vielä naimisissa tai mitenkään virallisesti sidottuina toisiimme ?? Porkkanaankin voi tukehtua ja maailma kaatua. Ei kannata ehkä elää niin, että "joo ei me voida nyt tehdä mitään mitä halutaan, koska pelätään että erotaan". ? ja kun ei kertakaikkiaan tuntunut siltä.
(Ihana aamumaisema omasta ikkunasta tähän väliin)
TÄRKEIN tavoite molemmilla oli kuitenkin sama; lapsi. Olen aina tuntenut niin, että mun elämäntehtävä on olla äiti; Sitten kunhan löydän oikean henkilön. En ollut ajatellut vielä tätä toteuttavani.
Päästiin kuitenkin tilanteeseen, että minun oli pakko lopettaa e-pillerit. Mun keho ei vaan näköjään kestä, jos siihen pumpataan 10 vuotta jotain ylimääräistä hormoonia joka päivä. Plus e-neuvolan täti muistutti joka kerta, miten lapsettomuus on nykyisin niin yleistä ja e pillerit kannattaa lopettaa jo vuosi ennen kun haaveilet lapsen saavasi. "Ainakin puoli vuotta saattaa mennä helposti, ennenkuin mitään tapahtuu."
Noh, olimme molemmat sitä jo kauan haaveilleet, ja se oli molemmilla edelleen päämääränä. Saada perhe. Ja mielellään vielä siinä iässä kun jaksaa. Ajatelkaas, me olemme vasta 42v, kun meidän lapsi on aikuinen ja todennäköisesti lentää pesästä. Siinä on aikaa luoda vielä viisi uraa ja matkustaa maailman ympäri! :D
Puitiin asiaa sitten joka kantilta ja kaikki johti siihen, että nyt oli oikea aika. Keskusteltiin siitä kokoajan. Keksin oletettuja tilanteita: "Entäs jos meillä nytkin olisi lapsi niin mitäs sinä sitten..." blabla. "Mites sitten tämmöisessä tilanteessa toimisit jos..." -100X BLAA. Todellakin mietimme tätä ja kävimme varmaan kaikki kasvatussuunnitelmat ja parisuhdetilanteet läpi ennenkuin päätimme jättää asian luonnon varaan. Sitäpaitsi, jos minä en tämän ihmisen kanssa saa asioita toimimaan niin en sitten kenenkään. Ihan oikeasti. Voin painua yksinäisille vuorille kasvattamaan sipuleita.
Noh, olimme molemmat sitä jo kauan haaveilleet, ja se oli molemmilla edelleen päämääränä. Saada perhe. Ja mielellään vielä siinä iässä kun jaksaa. Ajatelkaas, me olemme vasta 42v, kun meidän lapsi on aikuinen ja todennäköisesti lentää pesästä. Siinä on aikaa luoda vielä viisi uraa ja matkustaa maailman ympäri! :D
Puitiin asiaa sitten joka kantilta ja kaikki johti siihen, että nyt oli oikea aika. Keskusteltiin siitä kokoajan. Keksin oletettuja tilanteita: "Entäs jos meillä nytkin olisi lapsi niin mitäs sinä sitten..." blabla. "Mites sitten tämmöisessä tilanteessa toimisit jos..." -100X BLAA. Todellakin mietimme tätä ja kävimme varmaan kaikki kasvatussuunnitelmat ja parisuhdetilanteet läpi ennenkuin päätimme jättää asian luonnon varaan. Sitäpaitsi, jos minä en tämän ihmisen kanssa saa asioita toimimaan niin en sitten kenenkään. Ihan oikeasti. Voin painua yksinäisille vuorille kasvattamaan sipuleita.
Päätimme siis, että tulee jos on tullakseen. Ei sitä elämässä kannata suunnitella kaikkea niinkuin ne nyt PITÄISI suunnitella. Voisiko joskus tehdä niinkuin haluaa?? Me koimme että nyt oli hyvä aika ja sillä siisti. Suhde todella hyvä, taloustilanne hyvä, omat asiat hyvin, kaikki selvää. Montako vuotta pitää odottaa ja sittenkään ei tiedä että onnistuuko se edes juuri kun ITSE olet ajatellut..?
Sitten tapahtui seuraavaa. Neuvolan täti oli pahasti väärässä tällä kertaa. PAM olin raskaana. Ei mennyt vuotta. Ei edes puolta. Ei edes kahta kuukautta. Kerkesin ehkä 2 viikkoa olla normaali ihminen , kunnes hormonit valtasivat minut jälleen. Raskaushormonit tälläkertaa. OI SITÄ AUTUUTTA, miten ihanaa oli olla 2 viikkoa normaali!! ;D
Minä ajattelin tässä vaiheessa että jos tämä tyyppi selviää matkassa mukana loppuun asti, niin sitten se on tarkoitettu niin. Pelkäsin kyllä vähän keskenmenoa... Tänäpäivänä pitää todellakin olla kiitollinen siitä jos raskautuu nopeasti. Kaikille tämä ei onnistu. Tunnenkin monta... Lähetänkin teille kaikki telepaattiset voimavarani!! <3
Yhteenveto
Jos kaksi aikuista ihmistä on päätynyt yhteen, rakastavat ja arvostavat toisaan ja kellä on sama päämäärä, niin miksi pitäisi pitkittää kaiken saavuttamista? Jos hetkeen ei tartu, voi se mennä ohi.
En kadu alkuunkaan tätä meidän taivalta ja meillä menee edelleen loistavasti vaikka raskaus on ollut aika vaikea. Tiesin kuitenkin jo tähän ryhtyessä, että ei tule olemaan sellaista hetkeä, jolloin en voisi Henkkaan turvautua tai toisinpäin. Eikä tule olemaan sellaista hetkeä myöskään sitten, kun lapsi on saatettu maailmaan. VAIKEAA voi olla ja suhde laitetaan ultimaattiseen testiin. Mutta paremminhan siitä selviää nyt vielä tuoreella innokkuudella ;)
Viimeiseksi. Molemmilla on myös vielä yksi tärkeä yhteinen arvo. Tehdään kaikkemme, että meidän perhe pysyy aina kasassa. Keskustelu on ehdottoman tärkeää ja toiseen 100% luottaminen. Annetaan myös toisillemme omaakin aikaa ja pidetään suhde terveenä. ME OLEMME TIIMI. Tiimiltä vaaditaan hyvää yhteistyökykyä, ongelmanratkaisutaitoa, kärsivällisyyttä, ymmärrystä ja tehokkuutta. Tiimissä tuetaan toista, silloin kun tulee vaikeuksia. Ja vain päättäväiset jäsenet voi onnistua. Ei ne asiat itsestään pidä yllä kaikkea kauneutta. On tehtävä töitä sen eteen. Ja me ollaan valmiita siihen.
Emme todellakaan odota ruusuilla tanssimista, eikä se sitä ole ollut tähänkään asti. Minä olen vaan löytänyt oman tiimiläiseni ja aijon pitää siitä kiinni <3
Tarvitseeko vielä perustella? Mielestäni olen puhunut ihan tarpeeksi. Enkä aijo tätä asiaa enää koskaan kellekään todistella enää.
"Oliko se vahinko?"- Ei.
"Miksi ihmeessä jo nyt?"- Koska halusimme.
Piste.
Tässä vielä havainnollistava kaavio kaiken loogisuudesta:
Ensi kerralla: Jos päästäisiin jo tutustumaan tähän minun arkeeni, eikä vaan sielunelämään 8)
Stay tuned!!!
Hyvää yötä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti